Suurimmat haaveet

 

WhatsApp Image 2018-05-19 at 12.11.45(3).jpeg

 

Rakastan tavoitteiden asettamista ja unelmoimista. Olen ehdottomasti tavoitteiden ja unelmien asettaja, minulla on niitä aina, jokaiselle päivälle, viikolle ja vuodelle sekä tietenkin pitkän matkan päässä olevaan tulevaisuuteen.

 

Unelmia on erilaisia. Niitä joita ei edes uskalla sanoa ääneen. Niitä kohta ja helposti tapahtuvia, ja niitä suuria, jotka tapahdu lähiaikoina. Unelmat ja tavoitteet pitävät ihmisen menossa, ilman niitä jäämme helposti jumiin ja heräämme viiden vuoden päästä todellisuuteen. Ihmisille on terveellistä asettaa tavoitteita elämään ja unelmoida niistä.

 

WhatsApp Image 2018-05-19 at 12.11.45.jpeg

 

Olen aina haaveillut, että pääsisin asumaan New Yorkiin, tai ainakin siitä asti, kun muistan. En ole edes koskaan käynyt kyseisessä paikassa, mutta tiedän, että tulen rakastamaan sitä. Toinen suuri haaveeni on olla ylpeä itsestäni, olla oma itsensä. Olen todella kova itsekritiikki, joka tietenkin ajaa koko ajan eteenpäin, mutta joissakin tilanteissa sitä on turha harrastaa. Haavelistaani kuuluu myös päästä maailmanympärys matkalle, nähdä upeita ja kauniita sekä ei niin upeita ja kauniita paikkoja.

 

WhatsApp Image 2018-05-19 at 12.11.45(1).jpeg

 

Haaveiden, unelmien ja tavoitteiden eteen pitää tehdä töitä, jotta saavuttaa ne. Mitä pikemmin alkaa tekemään töitä, sitä nopeammin haave tulee toteutumaan. Joihinkin haaveisiin pitää tehdä enemmän töitä kuin toisiin, mutta kaikki haaveet ovat tavoiteltavissa, kun lopettaa vain haaveilemisen ja alkaa tekemään töitä.

 

xx Saara

 

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli