Kuulumisia
Viime viikko meni hujauksessa. Tuntuu kuin joka päivä olisin ollut menossa, arkena kouluhommia ja viikonloppu meni valmentajakurssilla. Sunnuntaina siirrettiin kelloja tunti eteenpäin, joka lisäsi kasvanutta univelkaa.
(Talvikengät joista lumi ei tule läpi, on paras asia talvipukeutumisessa.)
Rankan viikon jälkeen on ihana päästä rentoutumaan. Onneksi kohta on pääsiäinen, ja voi herätä ilman herätystä. Pääsiäinen ei mene pelkästään univelkojen nukkumiseen. Nimittäin keskiviikkona alkaa arviointiviikko, joten lomalla pitää lukea kokeisiin.
Tavoitteenani on nukkua joka yö 8-9 tuntia, mutta aina se jää sen alle. Kun univelkaa kertyy, viikot ja päivät ovat raskaampia ja helpotkin asiat tuntuvat vaikeilta. Itse otan tavoitteeksi yöunien pidentämisen, näin kellojen siirrettyä voi aloittaa hyvin uuden päivärytmin. Pääsiäislomalla koitan saada levättyä, jotta jaksaisi loppu kevään.
xx Saara