Miten voi nukahtaa?
Viime yönä sai nukkua tunnin pidempää. Aivan ihanaa. Yksi tunti lisää unta ei todellakaan ollut pahitteeksi. Syksyllä kellon siirtäminen on paljon mukavampaa kuin keväällä. Kellojen siirtäminen sekoittaa ihmisten unirytmiä erityisesti keväällä. Toivottavasti pääsemme eroon tästä kellojen siirtelystä, ja tästä päivästä tulee historiankirjoihin merkintänä viimeisenä talviaikaan siirtymispäivänä.
Kellojen siirtäminen taaksepäin mahdollistaa pidemmän päivän. Koitankin ottaa tämän hyödyksi ja muuttaa unirytmini paremmaksi. Viimeiset pari kuukautta unirytmini on ollut aivan hirveä. Joinakin iltoina menen aikaisin nukkumaan ja toisina en saa pikkutunteinakaan unta, vaikka kuinka yritän. Aamulla saatan herätä aikaisin tai nukun puoleen päivään asti. Tällainen unirytmi ei ole hyvä, olisi tärkeää mennä suurin piirtein samaan aikaan nukkumaan ja herätä samaan aikaan.
Koska olen itse muuttamassa (ainakin yritän) unirytmiäni paremmaksi, ajattelin jakaa pari vinkkiä siihen ja helpommin nukahtamiseen.
- Mene nukkumaan ja herää aina samaan aikaan. Elimistö tottuu samankaltaiseen unirytmiin ja saat helpommin unen kiinni.
- Älä syö ennen nukkumaan menoa mitään raskasta. Kuitenkin tyhjällä mahalla voi olla hankala nukkua.
- Kaikki elektroniset laitteet kannattaa jättää poissa vähän ennen nukkumaan menoa. Välillä tämä on hankalaa, mutta se oikeasti auttaa. Enemmin kannattaa lukea tai kuunnella musiikkia, äänikirjoja tai podcasteja.
- Tämän luultavasti jo tiedätte, ei kannata juoda mitään energiajuomia tai kahvia illalla. Itse en juo mitään näistä 15.00 jälkeen, muuten valvon lähes koko yön.
- Jos uni ei tule, rauhallinen hengittäminen tai muut hengitysharjoitukset auttavat.
- Tämä vinkki on ehdottomasti oma kokemukseni. Jos en ole saanut moneen tuntiin unta, otan puhelimen ja selaan sitä 5 minuuttia, jonka jälkeen yleensä nukahdan heti. En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta se toimii aina, kunhan pysyy siinä 5 minuutissa.
xx Saara