Uutta lenkkiseuraa

lenkki.jpgherttalenkki.jpg

Olen kasvattanut itselleni lenkkiseuraa. Aikamoista. Pysyisin vaan perässä. Olipa ihanaa, tyttöjen juttuja. Lenkillä haistoin myös yhden mulle merkityksellisen, hassun mutta huumaavan tuoksun; sen kun tihkusade kastelee kuivan asfaltin. Juuri mikään, paitsi ehkä syreenit, ei tuoksu enempää kesältä. Ainoa vaan, että samanlainen tuoksu syntyi myös siitä, kun lumihiutaleet tavoittivat kuivan asfaltin pinnan.

Ja menihän se taas vähän kuvaamisenkin puolelle tuo lenkkeily. Vanhojen latojen seinissä on jotain, joka saa lähes aina mut pysähtymään. Eli siis aika usein näillä nurkilla. 🙂

lato.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Siellä alla se odottaa

pihas_f.jpgPienempi pihasuunnittelija

Kuten kaikki muutkin varmasti ovat saanet todeta, kevät sai täällä etelässä useampia senttejä märkää lunta niskaansa. Samoin kävi pihasuunnitelmilleni, mutta eilen ehdin kävellä ympäri pihaa suunnitellen ja mittaillen – ja kiskoen pulkkaa perässäni.

Haaveissani on rakentaa esimerkiksi luonnonkivimuuri. Okei, se ei ole ehkä ihan järkevin projekti aloittaa pihanrakennus, mutta kun jotain konkreettista piti jo päästä tekemään ja keksin, että pulkallahan ne kivet siirtyvät helpoiten. Isompia kiviä olen pyytänyt kaivurikuskeja säästämään täyttömaan joukosta ja kaksi kevättä sitten, talon perustuksia tehdessä huomasimme, että naapurin isäntä on lapsineen ja traktoreineen keräämässä kiviä pellosta ja käytiin pyytämässä, että hän kippaa kauhallisensa meidän tontin laitaan. Niitä sieltä hangesta nyt kaivoin. Apuna hääri pari muksua, erityisesti 4-vuotias isojen kivien erikoismies. Miten se machoilu onkin tällaisissa asioissa niin sisäänrakennettuna noihin miehiin 😀

piha_kivimies.jpg”Mää otan isoimmat”

Lisäksi olen istunut, mittaillut, kurkkinut ikkunoista, poikkeillut pihalla ja piirtänyt ja värittänyt suunnitelmaa pihasuunnittelukurssia varten. Pelkästään olemassa olevien puiden piirtäminen oikeisiin kohtiin on aika haasteellista, tuolla pihalla kun on kokoa. Tai mikä sitten on metsää, mikä pihaa. Vielä en ole uskaltanut piirtää yhtään istutettavaa kasvia. Vähän on toki jo ajatuksia paikoista ja kasveista.

Pihan suunnittelu ja kasveista haaveilu on kivaa, mutta sellainen perustavaa laatua oleva ongelma, kuin maanrakennus kaikkine kallistuksineen ja muineen saa pyyhkimään tuskanhikeä otsalta. Niistä olisi kiva ymmärtää vähän enemmän. Lisäksi huolestuttaa se, että yleensä aina, kun alan tekemään jotain, oli se sitten sisustus, kakku, käsityö tai talo, mulla on mielessä jonkinlainen kuva lopputuloksesta. Pihasta ei ole.

pihasuunnittelijat.jpgpihas_h.jpgpihas_k.jpg

Suunnitteluapuakin on ollut tarjolla. Nämä valmistuivatkin vähän nopeammin. Eikä niihin kai juuri ole lisättävää.

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe