Kakeibo – kuinka hyödynnän sitä?

Hei taas,

tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Pääsiäinen toi mukanaan kiireet, ja viime viikko meni jälleen arkeen ja omiin rutiineihin palatessa. Nyt onkin hyvä aika palata myös edellisessä postauksessa sivuamaani aiheeseen, Kakeibon käyttöön.

Kirjaa ei tarvitse ostaa valmiina, vaan menetelmää voi hyödyntää myös tekemällä itse merkinnät esimerkiksi muistikirjaan tai Exceliin. Itse olen Kakeibon saanut lahjaksi, mutta varmasti aion säästää ensi vuonna kirjan kustannuksissa ja tuunata itse tehdyn version.

Kirja on jaettu kuukausiin – ei varsinaisesti kalenterikuukausiin, vaan numeroitu (kuukausi 1, kuukausi 2 jne). Tämä mahdollistaa kirjan hyödyntämisen, vaikka joka kuukausi ei säästää pystyisikään. Jokaisen kuukauden alussa listataan kuukauden tulot sekä menot. Esimerkiksi palkkatulot, muut mahdolliset tulot sekä kiinteät kuukausimenot. Kuukausituloiksi lasken aina palkan sekä S-bonukset, joita kilahtaa tilille joka kuukausi noin pari kymppiä. Menoihin mulla lukeutuu usein jo huhtikuun kulukatsauksessa listaamani kulut, pois lukien talousmenot, jotka lasken Kakeiboon viikottain.

Tulojen ja menojen ynnäämisen jälkeen katsotaan paljonko rahaa on kuukaudelle käytettävissä, kuinka paljon halutaan säästää ja sekä mihin asioihin halutaan säästää. Kun käyttörahoista poistetaan säästettävä summa, ja jaetaan viikkojen määrä, saadaan summaksi se kuinka paljon viikossa voi kuluttaa.

Kun ”kuukausikatsaus” on täytetty, siirrytään tarkempaan viikkosyyniin. Kakeibosta löytyy joka viikolle oma aukeama. Viikon kohdalle täytetään viikkobudjetti. Tämän jälkeen alkaa musta se hauskin osuus, päivittäismenojen luokittelu.

Itse tykkään luokitella erityisesti siten, että perus lemmikkikulujen ja ruokaostoksen lisäksi olen eritellyt tarkemmin esimerkiksi juomiin tai herkkuihin käytettävät rahat. Ne kun sattuvat olemaan mulle se heikkous. Tällä tavoin pysyn herkemmin kärryillä siitä, kuinka paljon kulutan konkreettisesti rahaa esimerkiksi karkkiin tai kuinka paljon käytän viikon aikana töihin otettaviin eväisiin. Näin voin hieman vertailla itselleni edullisinta vaihtoehtoa – onko kannatavampaa tehdä omat eväät, ostaa eväät kaupasta vai syödä työpaikan lounasravintolassa? Luokituksia voi keksiä omien menojen mukaan, joskus voi ottaa tiettyjen hyödykkeiden kulutuksen tarkempaan syyniin, joskus laittaa hieman laajemmat luokitukset.

Kuukauden lopussa täytetään yhteenveto: paljonko rahaa oli käytettävissä, paljonko olisit halunnut kuluttaa, paljonko lopullinen kulutus oli ja kuinka paljon rahaa säästyi. Lisäksi loppuun voi kirjata esimerkiksi löytyikö uusia säästökeinoja, mihin asioihin tuli kulutettua kenties liikaa rahaa ja mitä muutoksia mahdollisesti tekisi ensi kuussa.

Sopiiko Kakeibo kaikille? Miksikäs ei. Mielestäni tämä on hyvä menetelmä silloin, kun haluaa kiinnittää erityistä huomiota omiin menoihin. Kakeiboa vastaavia systeemejä on varmasti olemassa, ja moni pitää esimerkiksi Excelissä vastaavanlaista laskelmaa omista menoista ja tuloista. Omasta mielestäni Kakeibo on loistava apuri silloin, kun säästettävää oikeasti jää, mutta itse en täytä sitä niinä kuukausina, kun tiedän ettei säästöön jää juurikaan mitään. Koen itse kirjan täyttämisen mielekkäämmäksi kuin taulukkolaskelman käytön, mutta uskon että siirryn sähköistämään systeemiäni kun nykyinen kirja on kokonaan täytetty.

Kommentit (2)
  1. Antwerpenin Anna
    29.4.2019, 23:51

    Sovellan myös kakeiboa tyhjään vihkoon ja se toimii mulle tosi hyvin. En tosin laske päivä- tai viikkobudjetteja, vaan seuraan kuukauden rahanmenoa ajallisesti ja kategorioittain. Listaan siis vaihtelevat menot aikajärjestyksessä ja seuraan näiden yhteissummaa, mutta kirjaan menot myös kategorioittain
    (ruoka, eväät, ravintolat, koti, vaatteet, liikkuminen jne.) niin näkee mihin ne rahat menee. Mua motivoi tässä kirjanpidossa se, että tiedän tarkalleen mihin raha kuluu. Ja tietenkin jos haluaisi saada enemmän säästöön niin tietää sitten, että onko mahdollisuutta karsia ja mistä.

    Isompiin menoihin tulee myös varauduttua paremmin. Kirjanpidostani viisastuneena budjetoin mm. nykyään keskimäärin 200e kuussa erilaisiin random laskuihin, jotka pääsee välillä Belgiassa yllättämään, tyyliin helmikuussa vesitasauslasku, maaliskuussa ei mitään ja huhtikuussa kunnallisverot ekalta asuinvuodelta täällä… Kirpaisee nykyään astetta vähemmän kun varautuu henkisesti siihen, että jotain tulee aina.

    1. Kiitos kommentistasi! Juuri tuosta pidän itsekin Kakeibossa – näen tarkalleen mihin rahani kuluvat.
      Varsinkin silloin, kun haluan kiinnittää tarkemmin huomiota siihen miten paljon kulutan johonkin tiettyyn hyödykkeeseen.

      Tuo budjetointi isompia laskuja varten on kyllä kätevä! Itsekin yritän pitää muistissa, että laittaisin kuukausittain esimerkiksi 100e sivuun ylimääräisiä, isompia laskuja varten.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *