Pehmeät pyhimykset
Pöydällä makaa yli kolmemetrinen vihreäsiipinen enkeli, jonka jaloissa kiemurtelee käärmenainen. Pauliina Turakka Purhonen asettelee tiskille termoksen viereen Lucia-nimisen naisen puolivartalokuvan.
On joulukuu 2013. Ollaan Jätkäsaaressa Galleria Huudon tiloissa, missä Turakka Purhosella on työhuone. Pyhät henkilöt ovat taiteilijan tekstiiliveistoksia.
Kuraattori Marja Sakari ja näyttelymestari Jari Kantanen tutkivat ja mittailevat teoksia.
Turakka Purhonen kantaa varastosta ihmisenkokoisen, mustiin puetun hahmon. Se istuu taiteilijan sylissä kuin jalkansa loukannut goottiystävä. Jalkaterät puuttuvat.
Pöydän reunalla hahmon syliin asetetaan hieman pienempi alaston nainen ja sen syliin vielä pienempi tyttö. Teoksen nimi on Mörkö itse kolmantena, ja se tulee mukaan Kiasman Ars Fennica -näyttelyyn.
Pauliina Turakka-Purhosen teos Mörkö itse kolmantena on saapunut Kiasmaan. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.
Mutta kuka tai mikä on mörkö?
Turakka Purhonen kertoo, että Mörkö kuvaa hänelle masennusta. ”Sillä on monta silmää, joilla näkee paljon, mutta se ei voi tehdä mitään. Ei ole suuta millä puhua, ei käsiä eikä jalkoja.”
Teoksen nimi on viittaus kuvatyyppiin nimeltä Pyhä Anna itse kolmantena. Tällä tavalla sylikkäin on ollut tapana kuvata Jeesus-lapsi, Neitsyt Maria ja Marian äiti Anna, kolme sukupolvea yhdessä.
Kristillisiä ja historiallisia kuva-aiheita putkahtelee esiin monessa Turakka Purhosen teoksessa. Lucia pohjautuu pyhimyslegendaan, jonka yhdessä versiossa neito repi silmät päästään, koska niihin ihastunut nuorukainen ei lakannut piirittämästä häntä. Turakka Purhosen Lucia kirjoo silmiä kankaalle.
Vartija-enkelin esikuva taas löytyy Sikstiiniläiskappelin freskosta. Aiheena on syntiinlankeemus ja paratiisista karkotus.
Pauliina Turakka Purhonen viimeistelee Ars Fennica -näyttelyn teoksia Kiasmassa. Taustalla Vartija-teos. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.
Kirkkotaide tuli Turakka Purhoselle tutuksi jo lapsena. ”Se oli pääasiallinen taiteen muoto, jota näki.” Taiteilija on papin tytär ja työskennellyt itsekin suntiona.
Mutta teoksissa pyhäinkuviin sekoittuu mukavan arkisia asioita. Pyhimykset on kuvattu karvoineen ja jenkkakahvoineen. Moni teos muistuttaa kasvoiltaan tekijäänsä. Ovatko ne omakuvia?
”Ovat ja eivät ole…” pohtii Turakka Purhonen. ”Onhan se lystikästä kuvata omia suonikohjuja. Mutta on niinkin, että itsestä voi väittää asioita, joita ei muista voi väittää. Kun ei osaa olla ihan fiktiivinenkään.”
”Usein henkilöillä on esikuva todellisuudessa, mutta kun työtä tekee, se irtautuu muistoista. Ja muistotkin muuttuvat.”
Ars Fennica 2014 -ehdokkaiden yhteisnäyttely Kiasmassa 7.2.–20.4.2014.
Tämä on Ars Fennica -ehdokkaita esittelevän blogisarjan osa 5/5.
Sarjan aiemmat osat
1/5: IC-98
2/5: Riitta Ikonen
3/5: Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen
4/5: Leena Nio