Ajokortillisen ekat viikot: vähän itkua ja hetkellistä nautintoa
Tämä on 18. päivä, jolloin minulla on ajokortti. Olen haastanut itseäni ajamalla paljon ja tekemällä uusia asioita. Olen ajanut yksin ja pimeällä, kyydinnyt minulle vieraampia ihmisiä, ajanut tuntemattomalla alueella, tankannut ja tehnyt taskuparkin.
Hissipeiliselfie, koska olen lähdössä ekaa kertaa ikinä yksin autolla kauppaan
Kaikki ei ole sujunut täydellisesti, mutta riittävän hyvin kuitenkin.
En käsittääkseni ole aiheuttanut mitään vaaratilanteita tai rikkonut liikennesääntöjä, mutta olen soittanut bensa-asemalta paniikissa Ollille, etten osaa avata bensatankin korkkia. Lisäksi olen kiroillut ja itkenyt, kun taskuparkki ei millään meinannut onnistua. Näin jälkikäteen osaan antaa itselleni armoa. Paikka oli hankala, koska siinä piti ajaa rotvallin yli korokkeelle pimeällä kahden auton väliin. Mutta siinä hetkessä tunsin itseni kyllä ihan luuseriksi. Pari kertaa olen sammuttanut auton liikennevaloissa paikassa, jossa piti vihreän vaihduttua tehdä mäkilähtö. Ollin auto sammuu autokoulun autoja herkemmin, joten kytkimen kanssa saa vieläkin olla tarkkana. Vinkkinä kuitenkin muille autoilijoille, että lähteminen ei taatusti suju yhtään sen sukkelammin, jos tööttäilette siellä takana…
Ei hätää, tämä kuva on otettu lenkillä, eikä suinkaan autoa ajaessa.
Mutta on niitä hyviäkin kokemuksia ollut! Uusiin asioihin rohkaistuminen on ihan älyttömän voimaannuttavaa. Kun ekan kerran ajoin yksin, väänsin moottoritiellä jopa musiikkia hieman kovemmalle ja lauloin mukana. Sen jälkeen huomasin, että olen todellakin yksinäinen autolaulaja. Hankalammassa kaupunkiajossa laitan musiikin hiljaiselle, jotta voin keskittyä, mutta helpompaa reittiä ajaessani sen kuunteleminen sopii hyvin. Mahtavaa on myöskin ollut käydä muutaman kerran töissä autolla. Se on helpottanut kulkemistani, sillä toisinaan joudun kuljettamaan jonkin verran tavaroita mukanani. Iltaisin on ihanaa, kun ei tarvitse tehdä sitä klassista, eli juosta kiireellä bussiin, joka kiitää ohi ja odottaa sitten 20 minuuttia seuraavaa bussia. Pahimmassa tapauksessa tällöin saattaa vaikka missata alun Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta!
Autoiltu siis on ja harjoittelu jatkuu. Hyvää palautetta on ollut esim. se, että ajaessamme eilen illalla tätini luota kotiin, Olli räpläsi pelkääjän paikalla koko matkan puhelintaan, eikä vahtinut ajamistani. Ekalla kerralla sen pää kääntyili ja silmät villkuilivat peileihin tuon tuosta (ja minä olin kyllä siitä ihan kiitollinen).