Nurmen pinnassa

Huh, tajusinpa juuri, että blogi on ollut olemassa jo jonkin aikaa, enkä ole vielä kertaakaan kirjoittanut jalkapallosta. En tiedä, kuinka monia tämä aihe täällä Lilyssä oikeastaan kiinnostaa (paitsi että Looking for Mr. Darcyn Pari sannaa fanittaa Andrea Pirloa), mutta minuapa kiinnostaa!

Elämässäni on muutama häiritsemättömän intohimon kohde, kuten musiikki, kielet ja – no niin, arvasitte varmaan – jalkapallo. Mietin pitkään, mitä tästä aiheesta voisi sanoa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että en osaa selittää sitä. Jalkapallo on ylivertainen peli (samoin kuin kissa on ylivertainen eläin, mutta siitä joskus toiste). Pelin mahdollisuudet ovat aika lailla loputtomat: kaikin mahdollisin tavoin voi pärjätä tai olla pärjäämättä. Toisin kuin monissa muissa urheilulajeissa, yksilöiden merkitys on vähäinen. Toki loistavat yksilöt nostavat huonon joukkueen tasoa, mutta eivät niin paljon kuin vaikkapa koripallossa. Ja tällä en halua ottaa mitään pois koripallolta, loistava peli sekin.

Valtavan kokoinen kenttä, pitkä peliaika, suuri määrä pelaajia ja paljon tarkkaa taktiikkaa. Siinä yhdistelmä, joka minun mielestäni luo fantastisen urheilulajin, mutta monien muiden mielestä kuolettavan tylsän kaksituntisen. Yksittäisessä pelissä voi tulla muutama hieno oivallus ja pelillinen välähdys, vaikka muuten hiplailtaisiin niin sanotusti munia. Tuollaiset hetket ovat odottamisen arvoisia. Ymmärrän kuitenkin, että esimerkiksi puolisoni ei juuri jaksa kiinnostua aiheesta (kerran katsoimme jalkapallo-ottelua ja noin 70 minuutin kohdalla hän kysyi, kumpi on kumpi). Ilonaa kuitenkin huvittavat suuresti jalkapalloselostajien toistuvat maneerit, kuten palloon viittaaminen ”pelivälineenä”, jonkun kaatuessa sanottava ”hän on nurmen pinnassa” ja ”nämä ovat sellaisia toivotaan-toivotaan -palloja”.

No niin, koska en osaa juuri kirjoittaa tästä aiheesta, laitan tähän hassuja kuvia.

Litmane. (kuva)

Zlatan. (kuva)

Pohjoiskaarre. (kuva)

Nyt täytyy mennä. TV:stä tulee jalist.