Ystävä

Ystävyyden syntyminen on mielenkiintoinen prosessi. Aika monien ihmisten kanssa ystävystyminen tapahtuu olosuhteiden pakosta – ja päättyy, kun yhteen pakottanut tekijä poistuu. Joistakin ihmisistä taas vaan ei osaa, kehtaa tai uskalla irrottautua, vaikka haluaisi ja ehkä pitäisi.

Ja sitten on niitä, jotka kuuluvat osaksi elämää niin kuin aamutee tai puhtaat sukat. He ovat itsestäänselvyyksiä hyvässä mielessä. Heihin voi luottaa. Siinä he ovat, istuvat taas vieressä puolen vuoden hiljaisen jakson jälkeen. Muutama kuukausi on muuttanut kaiken, mutta ei mitään. Heistä ei halua päästää irti, eikä onneksi tarvitsekaan. Oli välissä sitten meriä, rautateitä tai vuosia, toinen pysyy mukana, vaikkei puhuttaisi.

2011 – Ystävä ja minä

Kun nähdään ja puhutaan, ilta voisi jatkua yöhön saakka. Päivä on ollut väsyttävä, ja mieltä kaihertaa asia. Kotiin päin kävellessä päässä pyörii kuitenkin Maaritin Joidenkin kaa -kappale. Hetken lauleskelen sitä päässäni, ja pian muistan, että Samae Koskinen ja Kaija Kookin laulavat jotain tähän tunteeseen sopivaa. Hymyilyttää.

On tosissaan ihme, että tällaisia ihmissuhteita on. Voi luottaa, mutta ei tarvitse ripustautua. Voi olla läheinen, muttei tarvitse olla koko maailma. Kun nähdään, kaikki jatkuu luontevasti. Yhdessä oleminen on helppoa.