Kuusi (6) levyä, joiden luokse palaan

Minua häiritsee se, että aina kaikenlaisia listoja tehdessä pyritään joko viiteen tai kymmeneen kohtaan. Kai tämä kertoo jostain yleisinhimillisestä fiksaatiosta tasalukuihin. Joskus tuo selvästi näkyy niin, että listoihin on väkisin keksitty muutama turha kohta lisää, jotta päästään tasan kymmeneen. Vastustaakseni yleistä tendenssiä esitän järjestelemättömän listan levyjä, joiden luokse palaan aina uudestaan.

Oasis – (What’s the Story) Morning Glory (1995)

Oasiksen toinen albumi, jonka jälkeen homma onkin ollut alati jyrkkenevää alamäkeä aina hajoamiseen asti. Wonderwall, Don’t Look Back in Anger, Some Might Say, Cast No Shadow, Morning Glory ja Champagne Supernova. Silkkaa timanttia.

Anssi Kela – Anssi Kela (2013)

Kasarisoundit, laulut korkealta ja kovaa, kaikki tehty itse. Kun levy ilmestyi, kuuntelin sen varmaan 20 kertaa putkeen.

Samae Koskinen – Kuuluuko, kuuntelen (2011)

En oikeastaan osaa sen tarkemmin selittää tätä. Kaikki toimii sujuvasti ja rennosti. Tämä on kerta kaikkiaan hyvä levy.

PMMP – Kovemmat kädet (2005)

Tässä on samanaikaisesti loistavaa herkkyyttä ja raivoisaa menoa. Löi Rusketusraidat-epäilijöille aika lailla luun kurkkuun. PMMP:n paras levy.

Egotrippi – Matkustaja (2003)

Tällä levyllä on aivan uskomattomia biisejä. Sen lisäksi ne kaikki toimivat jotenkin mystisesti yhteen. Oikeastaan Egotrippi on ehkä yhtyeenä sellainen, että palaan kyllä kaikkien biisien luokse. Tämä levy lienee kuitenkin paras.

Kingston Wall – Tri-Logy (1994)

Ihan uskomatonta sekoilua. Mutta hyvää sekoilua.

Todennäköisesti unohdin paljon kaikkia olennaisia, jotka muistan tämän julkaisun jälkeen. Mutta ei se mitään!