Pelkkää hyvää

Tämä viikko on ollut yhtä positiivista hurlumheitä.

Me katsellaan pyöriviä rattaita,
keiloja ja hedelmiä.
Eilen oli jo tosi lähellä,
mä sain kaksi kolmesta.

Oppituntien suunnittelua, pitämistä, suunnittelua, pitämistä, eväitä, välipaloja, laukun pohjalle unohtuneita papereita ja lusikoita, töitä, sähköposteja ja lineaarialgebraa. Huomenna ajattelin kruunata päättyneen arkiviikon munkilla, koska tänään en saanut Runebergin torttua.

Joka ilta reflektoin mennyttä päivää, koska niin minua opetetaan tekemään. Ja joka ilta olen ollut tyytyväinen, vaikka samalla tiedän, että asioita voisi hoitaa vieläkin paremmin. Täydellisyyden tavoittelija minussa nousee toisinaan esille, mutta olen onnistunut ottamaan rennosti samalla parhaani tehden.

Aamuisin katselen sorsia. Ne ällöttävät minua, mutta samalla ihailen niitä. Ne uivat vieressä, kun varikset nokkivat entisen toverin pulleaa ja nyt jo päätöntä ruumista. Ne ovat jo hyväksyneet (ja ehkä unohtaneet), että se tienylitys ei nyt vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Siirrytääs eteenpäin, kamut! Pyrin samaan.

Terve pojat, mitä kuuluu? joku huutaa.
Pelkkää hyvää, tiesin.
No ainoastaan hyvää!