Liukas luontoretki

Eilinen auringonpaiste tuntui huumaavan ihmeelliseltä, vaikka kirkkaudesta onkin saatu nauttia jo monen päivän ajan. Siksi päätimme hylätä järkevät opiskelusuunnitelmat ja lähteä ulkoilemaan. Paikasta ja ajankohdasta väännettiin tuttuun tapaan ainakin puolisen tuntia, sillä olemme toivottoman surkeita tekemään päätöksiä. Loppujen lopuksi hyppäsimme autoon ja ajoimme Hervantajärven luontopolulle.

Metsässä retkeily on rauhoittavaa ja poistaa stressiä – paitsi jos jokaisella askeleella joutuu pelkäämään liukastumista:

Varmaan 80% matkasta polut olivat niin jäisiä, että luonnon rauhasta nauttimisen sijaan kaikki energia kului hengissäpysymisestä huolehtimiseen. Kaatuminen oli monta kertaa lähellä, ja kahdesti tumahdinkin takapuolelleni. Tämän aamupäivän olen kuluttanut bongailemalla mustelmia kyynärpäästä, hauiksesta ja pakaran yläosasta.

Mustelmista ja ”Nyt %*&#@ oikeesti! Loppuuks tää kohta?!” -kommenteistani huolimatta retki oli ihan mukava. Yritin monesti kävellessäni suhtautua kulkemiseen kuin seikkailuun. Kun on matkalla, kävelee helposti kymmenen kilometriä tuskan hien valuessa selkää pitkin ja pitää kokemusta silti (ainakin jälkikäteen) mahtavana. Kun arjessa raahaa painavaa kauppakassia kaksi kilometriä kaatosateessa, ajattelee helposti päivän olevan pilalla. Pohjimmiltaan tässä on kyse kuitenkin vain siitä, miten elämään ja sen vastoinkäymisiin suhtautuu.

Makkarajärvi

Sää oli kuitenkin ihana, kummaltakaan ei murtunut yhtään luuta ja tutustuimme taas ihan uuteen paikkaan Tampereella.

Tästä postauksesta lähtien löydät avainsanan yhdessä alta ideoita yhteiseen tekemiseen kumppanin (tai perheen tai ystävän) kanssa. En tosin tiedä, voiko luontopolkureissuamme kuitenkaan kutsua parisuhteen laatuajaksi, sillä suurimman osan ajasta kuljimme hiljaa omissa ajatuksissamme ja keskittyen jalansijan saamiseen.