Hei me mennään naimisiin!

Maanantaina on kaksi viikkoa siitä, kun lupauduimme toisillemme.

Tarkalleen ottaen kosinta tapahtui seuraavasti. Pysähdyimme pitämään taukoa pienen tunturin huipulle. Minä sanoin: ”Sulla on vähän räkää nenässä.” Ja Olli polvistui ja sanoi: ”Tulisitko silti vaimokseni?”

Tilanteessa oli samalla sekä arkista että erityistä romantiikkaa.

Tässä kihlapari loikoilee tunturissa.

Söimme palat Lidlistä reissuun ostettua suklaata ja istuimme hetken hiljaa katsellen erämaata. Tuntui ja tuntuu edelleen aivan tavalliselta ja normaalilta, onnelliselta tietenkin. Yhteinen tulevaisuus on ollut meille jo pitkään itsestäänselvä asia, ja vaikka en osannut odottaa kosintaa juuri siinä tilanteessa, ei se muuten ollut varsinaisesti mikään yllätys.

Tässä kihlapari maalaa kesämökin saunakamarin uutta seinäpaneelia.

Kosinnan jälkeen saimme pitää kihlautumisemme yhteisenä salaisuutena viikon päivät, loppuvaelluksen ajan. Meillä olikin perinteisten pelien (Arvaa, mikä minä olen, bändipeli, biisipeli) ja luonnosta nauttimisen lisäksi paljon puhuttavaa. Ehdimme suunnitella, miten kerromme uutisistamme, pohtia sukunimiasiaa, suunnitella bändin soittolistaa, keskustella mielestämme hauskoista ja meille sopimattomista hääperinteistä sekä lyödä alustavasti lukkoon häidemme päivämäärän. Tehokasta toimintaa!

Voi olla, että blogista saadaan lukea lähikuukausina enemmänkin hääasioista ainakin mikäli kiinnostuneita lukijoita löytyy. En ole haaveillut prinsessahäistä kahtakymmentä vuotta, ja suhtaudun oikeastaan aika kriittisesti moneenkin häihin liittyvään seikkaan, mutta silti (tai ehkä juuri siksi) huomaan pohtivani hääjärjestelyitä aika paljon. Onneksi meillä on Ollin kanssa monista asioista aika samansuuntaiset ajatukset. Puolisen vuotta sittenhän olin itse jo päättänyt, että häämme olisivat sitten vain korkeintaan kahdenkeskinen tilanne. ;) Olen edelleen sitä mieltä, että se olisi omalla tavallaan erityisen ihanaa ja romanttista (eikä tarvitsisi stressata järjestelyistä), mutta toisaalta meillä on niin paljon ihania ystäviä, joiden kanssa haluamme päästä viettämään yhdessä aikaa, että tuntuisi haaskuulta jättää hääjuhlat viettämättä.

Tätä äitini tekemää ihanaa kakkua kihlapari söi tänään.

Olemme vielä aika pihalla monista hääjärjestelyihin liittyvistä seikoista. Tiedän, että jotkut suunnittelevat häitään aktiivisesti jopa pari vuotta, mutta itse en suoraan sanottuna ymmärrä, mihin ihmeeseen tarvitaan niin paljon aikaa! Toivotaan, että en huomaa olevani väärässä.