Into the Wild

Viimeiset kaksi viikkoa ovat tuntuneet kiireisiltä. Olen ollut töissä välillä pitkiäkin päiviä, nähnyt kavereita ja hoitanut asioita. Siksi onkin ihanaa suunnata huomenna aamulla auton nokka kohti Saariselkää! Oikein odotan sitä rauhaa, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä, mikä erämaassa odottaa. Ei tarvitse miettiä yliaktiivisia Whatsapp-ryhmiä, uutisten seuraamista, pukeutumista tai syömistä. Kaikki on karsittu minimiin. Kun puhelin ei toimi ja seuraava askel on ainoa mietittävä asia, on tilaa omille ajatuksille ja rauhoittumiselle.

Ajamme huomenna Saariselälle asti ja vietämme siellä yhden yön, minkä jälkeen vaellamme viikon päivät Urho Kekkosen kansallispuistossa. Olimme myös viime kesänä vaellusreissulla samalla seudulla, mutta suuntaamme hieman eri alueelle ja suunnitelmissamme onkin yöpyä vain yksi yö samassa tuvassa kuin sillä reissulla.

Tänään ilta on kulunut kauppareissulla ja pakkaillessa. Tärkeimmät tavarat ovat mukana, ja ruokaakin pitäisi olla riittämiin, mutta molempien rinkat painavat vain reilut 11 kg! Vähän huolettaa, olemmeko unohtaneet jotakin olennaista, mutta suurimpia selittäviä tekijöitä ovat tietenkin teltan puute ja kuivat ruoat. Aiomme siis yöpyä vain autiotuvissa, ja tänä vuonna uskallauduimme jättämään teltan kotiin. Ehkä myöhemmin kesällä teemme lyhyemmän telttareissun jossain etelämpänä.

Minulla on tosi hyvä fiilis tästä reissusta, vaikka hommaan liittyykin vielä muutama jännitysmomentti. Ajammeko porotokkaan? Pääsemmekö kahlaamaan Suomujoen ylitse? Saammeko lähetettyä äidille tarkastusviestiä missään vaiheessa? Miltä maistuu kehittelemäni soijarouhe-suppilovahvero-perunamuusi? Leviääkö hillopurkki rinkkaan? Kumpi näyttää dorkemmalta hyttyshattu päässä? Raportoimme asioista juhannuksen jälkeen!