Keski-Maan kautta Vaeltajaan

Tammikuussa kirjoitin Tolkien-haasteestani. Ajattelin lukea Tolkienin Keski-maa-tuotannon kokonaan ja selvittää what the fuzz is about. Luin Silmarillionin ensimmäisenä. Se oli ihan ok, joskin enemmän ehkä yhdistelmä lyhyitä tarinoita kuin kokonainen ja yhtenäinen romaani. Puskin kuitenkin sen läpi ihan tyytyväisenä, koska se vasta aloitti haasteeni.

Seuraavaksi päädyin lukemaan Tarua sormusten herrasta, sillä Hobitti ei silloin ollut saatavillani. Kronologisesti järkevämpi järjestys olisi ollut ehkä lukea Hobitti ensin. TSH:n luin ihan hyvällä mielellä ja välillä ihan ahmienkin, mikä usein kertoo onnistuneesta lukukokemuksesta: ellei kirjaa malta laskea kädestään, jotain on tehty oikein. Ilolla huomasin, että teoksen juoni ja monet kohtaukset oli alunperin tehty paljon järkevämmin kuin elokuvaversioissa.

Seuraavaksi tartuin Hobittiin. Se oli vähän kuin tylsempi ja lapsellisempi versio Tarusta sormusten herrasta. Noin puolivälissä luovutin. Lukeminen ei enää kiinnostanut juurikaan, enkä ajatellut väkisin teosta lukea. En siis suorittanut haastettani loppuun, mutta eipä minulla mitään vakaata aikomusta ollutkaan. Nytpä olen tutustunut Tolkieniin! Lopputulemana voi todeta Tarun sormusten herrasta olevan erityinen teos, mutta muut eivät yllä ihan samalle tasolle.

Hobitista luovuttuani lainasin erään ystäväni suositteleman Terry Hayesin Vaeltajan. Vaeltaja on Hayesin esikoisteos ja noin 800-sivuinen dekkari. Teos oli kyllä keräämiensä kehujen arvoinen. Vaikka juoni ja tarina monin paikoin ovat hieman epäuskottavia ja omaan makuuni teos on turhan amerikkakeskeinen, se vei aidosti mukanaan. Viimeiset noin 300 sivua luin eilen ja tänään aikamoisella tahdilla. Vaeltajan filmatisointioikeuksista käytiin kuulemma melkoista huutokauppaa ja lopullinen hinta nousi ilmeisesti koviin lukemiin. Joskus tulevaisuudessa tämäkin teos siis päätyy valkokankaalle.

Sitä odotellessa olen kuitenkin iloinen, että olen saanut taas entisestä lukuinnostani kiinni.