KRIISI

Alkuviikosta kohtasin kriisin, joka oli ollut tuloillaan varmaan jo parisen kuukautta. Kriisiä ovat edistäneet seuraavat faktat: alan olla jo aika kypsä opiskeluun ja täytän pian 25 vuotta (neljännesvuosisata kuulostaa jo historiallisesti merkittävältä ajanjaksolta). Laukaisua ovat olleet auttamassa myös ystäväni, joista milloin kukakin yllättää kihlautumisellaan, raskaudellaan tai asunnon ostosuunnitelmillaan. Tämän viikon penkkarit ja wanhat taisivat olla lopullinen niitti hermoromahdukseni metaforiseen arkkuun, josta alkoi täysin pyytämättä ja yllättäen singahdella esiin erilaisia ison kriisin osakriisejä.

Olen opiskellut yliopistossa pian kuusi vuotta, tehnyt kahta samaa osa-aikatyötä pätkissä suunnilleen kolme ja neljä vuotta, asunut samassa asunnossa kolme vuotta, elänyt saman miehen kanssa kuusi vuotta, syönyt avokadopastaa kolme vuotta, omistanut saman tietokoneen kai seitsemän vuotta ja käyttänyt osaa vaatteistani varmasti vielä vuosia kauemmin. Minulla ei ole vauvauutisia, ei hääuutisia, ei asuntouutisia, ei valmistumisuutisia, ei hitto vie mitään uutisia!

Aloin murehtia, että en ole päässyt elämässäni yhtään eteenpäin; että elän tismalleen samanlaista elämää kuin viisi vuotta sitten! Nyt olen ehtinyt hieman sulatella kriisiäni ja selvittänyt, että ainakin seuraavat asiat ovat muuttuneet viimeisen viiden vuoden aikana:

• Opiskelen alaa, jonka koen enemmän omakseni. Viisi vuotta sitten olin vasta juuri ymmärtänyt, mitä sittenkin haluan.
• Asun mukavammassa asunnossa. Viisi vuotta sitten asuntomme oli kyllä myös ihan kiva, mutta tämä on pohjaratkaisunsa vuoksi tilavamman oloinen ja sijaitsee paremmalla paikalla.
• En periaatteessa ole kihloissa, mutta olen suunnitellut tänään häitämme tulevan aviomieheni kanssa. Viisi vuotta sitten tämä kaikki tuntui paljon kaukaisemmalta ja pelottavalta. Nyt se on luonnollista.
• En periaatteessa ole ostamassa asuntoa, mutta olen tutustunut tänään asuntolaina-asioihin ja myytäviin asuntoihin tulevan velkakumppanini kanssa. Viisi vuotta sitten tämäkin kaikki tuntui paljon kaukaisemmalta ja pelottavalta. Nyt se on luonnollista.
• Valmistuminen on jo käsitettävän ajan päässä – toivottavasti tämän vuoden puolella olen jo maisteri (jos vain joskus saisin sen tutkimussuunnitelman tehtyä)! Väistämättä lähestyvä opiskelun loppuminen näkyy muun muassa siinä, että olen miettinyt enemmän tosissani, mitä kursseja vielä haluan käydä.
• Viimeinen opintotukeni pamahti tilille tämän kuun alussa. (Jälleen yksi syy valmistua hieman nopeammin, kiitti vain tästäkin kannustimesta…)
• Ai niin! Minulla on nykyään ajokortti!
• Minulla ei ehkä ole uutta tietokonetta, mutta ostin juuri iPadin. Viisi vuotta sitten en olisi halunnut tai ehkä kyennytkään tekemään näin hintavaa ostosta.
• En ole enää ehdoton kasvissyöjä, mutta olen kokkaillut kotona vain vegaaniruokaa, mikä on ainakin nyt sopiva ratkaisu.
• Olen edelleen toisinaan ihan saakelinmoinen kiukkuilija ja itsesäälissä rypijä, mutta ajoittain tuntuu, että ehkä olen päässyt jotenkin hieman enemmän tasapainoon viidessä vuodessa. Olen myös monella tavalla rohkeampi.

Paljon on tapahtunut, mutta kaikkea ei. Ehkä kriisiarkun kantta koputellessani hairahduin jotenkin kuvittelemaan, että elämälle on olemassa jokin oikea tai ihanteellinen malli, jota olen unohtanut seurata ja olen nyt auttamatta pilannut kaiken. Mutta sitten tajusin: there is no spoon. Jätin kokonaan huomioimatta, että just nyt on hyvä näin.

Sun mielestä oikea aikuinen kulkee valmiiksi piirrettyä suoraa.

Onnellista viikonloppua kaikille kaikkiin elämäntilanteisiin!