Minne katosivat päivät

Kirjoitin jokin aika sitten valmistumiseen liittyvistä ajatuksistani. Tällä hetkellä olen kummallisessa tilanteessa: palautin graduni esitarkastukseen kolme viikkoa sitten, ja odottelen koska saisin sen takaisin. Esitarkastuksen jälkeen tehdään vielä joitakin korjauksia ja lähetetään gradu vasta sitten painoon.

Tässä kauhulla laskeskelen päiviä ja viikkoja, ehdinkö valmistua jouluksi. Painossa nimittäin menee noin neljä työpäivää, ellei siellä ole älytöntä ruuhkaa ja ongelmia (kuten esimerkiksi viime keväänä ilmeisesti oli). Kun gradu tulee painosta, alkaa varsinainen tarkastus, johon on varattu kolme viikkoa. Näin ollen aikatauluni on aika tiukka, koska yliopisto laittaa lapun luukulle jo paljon ennen joulua. Kun vielä yksikön tutkintotavoitteet on saavutettu jo ajat sitten, ei viime hetkien palautusten eteen haluta varmaan nähdä erityistä vaivaa. Sinänsä tuntuu hassulta, että ”viime hetken palautus” on sellainen, joka on käytännössä valmis lokakuun puolivälissä.

No, odotellessani pyyhkäisin yliopisto-opiskelujeni viimeisen tentin pois alta tällä viikolla. Motivaatio lukemiseen ei enää ollut erityisen kova, mutta eiköhän se läpi napsahda. Loppuviikon olenkin sitten lojunut aika lailla toimettomana. Olen miettinyt tänne kirjoittamista, mutta en ole keksinyt mitään sanottavaa. Olen soitellut kitaraa. Olen katsonut televisiota, pelannut videopelejä ja nauttinut opiskelija-alennuksista koko rahan edestä. Pohdiskellut työelämää. Olen seurannut hämmästyneenä hallituksen toinen toistaan seuraavia sekoiluja, Sipilän sanansyömisiä ja olemattomia deadlineja. Luottamuksen karisemista ja poliittista kähmintää.

Viikolla pyörähdin myös lukiokaverini kanssa vuosien takaisen kantapaikkamme pubivisassa. Jos jotakin, tietomme olivat huonommat kuin ennen. Tällaista tämä nyt on. Tietämätöntä harhailua.

Olut oli kuitenkin hyvää.