Mitään rajaa ei ole ylitetty

Tänään aamulla heräsin sekavissa tunnelmissa. Olin unessani juuri tullut ulos hotellihuoneen kylpyhuoneesta ja nähnyt Ollin ja blondin naisen kuhertelemassa sängyssä. ”Jaa, että sellasta!” olin sanonut. (Olin myös juuri pessyt hiukseni vartalovoiteella. Että sellasta.)

Kaikki pimenee.

On viimeinen ilta ja Temptation Island -tyylinen peli on juuri päättynyt. Poistun koululta näyttävän rakennuksen pääovista pimeään ja sateiseen iltaan. Olli istuu muuten tyhjällä parkkipaikalla autossamme. Itkettää. Olen vihainen ja musertunut, mutta tarvitsen kyydin. Istun etupenkille. Kumpikaan ei sano sanaakaan, paitsi Olli pian jotakin ärsyttävää. Hän vähättelee tapahtunutta, vaikka olen nähnyt sen omin silmin. Haluaisin pois, mutta en ole lakannut rakastamasta.

Näinkö se menisi oikeassakin elämässä? En osaisi antaa anteeksi, mutta en osaisi lähteäkään.

Herään vedenkeittimen porinaan. Olipas ikävä uni. Kello on 6.30, puhelimesta on loppunut akku ja olen nukkunut vartin liian myöhään. ”Mä käytin vahingossa sun pyyhettä”, Olli sanoo ensimmäisenä, kun astun keittiöön. ”Ei se haittaa, sä petit mua viime yönä”, vastaan. Haen molemmille uudet pyyhkeet ja menen suihkuun. On jotenkin paha olla.

Olli lähtee töihin, kun viimeistelen aamupalaa. ”Mukavaa päivää kulta, rakastan sua!” kuuluu ovelta. Meillä taitaa olla kaikki ihan hyvin, mutta jatkossa jätän TISsin katsomatta.

—

Täytyy muuten sanoa, että ohjelman katsomisen perusteella olisin saarella harvinaisen paskaa seuraa. Voin hyvin kuvitella itseni kiehumassa raivosta niiden idioottien keskellä. Pari viikkoa Thaimaassa ei olisi mikään haaste meidän parisuhteellemme – mielenterveydelle ehkä. Niin ja biletyksen määrän perusteella ihan yleiselle hyvinvoinnille myös. Tänään käperryn sohvalla tuttuun kainaloon ja katson jotakin vähemmän dramaattista.