Eilen saimme tosiaan pikkuveljeni meille yökylään. Pelasimme lautapelejä ja söimme pizzaa. Pojat pelasivat Xboxilla. Minä kömmin sänkyyn ja nousin vähän aiemmin. Aamulla lähdin kampaajalle ja jätin veljen vielä tuhisemaan sohvalle. (Siinä muuten poika, jolla on ihailtavat unenlahjat! Meillä on tupakeittiö, mutta vaikka kolistelin aamupalaa esille, pörrötukka vain kuorsasi vieressä.)

Kun tulin kaupungilta, täällä oli FIFA-turnaus käynnissä. Hymyilytti. Vitsi, että olen onnellinen.

En niinkään pelaamisesta, vaan pelaajista. Siinä ne pelaavat kahdestaan, minun kaikkein rakkaimmat! En tiedä, mitä tekisin, jos Olli ja veljeni eivät tulisi näin hyvin toimeen. Ehkä en osaisi kaivata sitä, mutta jäisin ihan kauhean paljosta paitsi. Sydämessäni läikähtää joka kerta, kun jompikumpi toteaa toisen olevan ”hauska poika” tai ”hyvä jätkä”. Ja niitähän ne ovat – hauskoja ja hyviä.

Olen siis saavuttanut jo vähän siitä tunnelmasta, mitä joulu minulle tuo. Kiitollisuus läheisistä ja sopu. Aikaa olla yhdessä ilman aikatauluja. (Näiden lisäksi olen ilmeisesti saavuttanut pikkuruisen flunssan.)

Saattaen vaihdettava alkaa pikkuhiljaa hiljentyä joulun viettoon samoin kuin koko muukin Suomi. Huomenna kannattaa kuitenkin vielä tulla tsekkaamaan blogia. Tiedossa on nimittäin video! Ohhoh ja megawau!! Tämä on todellinen joulun ihme.