Yksi ystävämme oli sitä mieltä, että blogi on mahtava idea, kunhan minä en ala kirjoittaa ”Iiiii, mun meikit” ja ”Ääää, mun vaatteet” -teemaisia postauksia. En tiedä, meneekö tämä seuraava juttu tuohon toiseen kategoriaan. Jos menee, niin pahoittelen.

Viime viikonloppuna juhlittiin siis äitini 50-vuotissyntymäpäiviä. Olin päättänyt pukeutua vain kerran aiemmin käyttämääni mekkoon, jonka olin ostanut pitkän ja tuskallisen shoppailupäivän päätteeksi. Sen yhden käyttökerran jälkeen olin pessyt mekon, ja juhlapäivän aamuna se odotti silitystä. Väänsin silitysraudan kakkoselle ja aloin silittää, silitysohjeen mukaan, samoin kuin olin tehnyt ennen sitä ensimmäistä käyttökertaa…

Jep, silitysraudan polttama nyrkin kokoinen reikä mekossa on juuri sitä, mitä ihminen voi juhlien aamuna toivoa.

”Mitä v*ttua?!” totesin, soitin äidille ja tirautin pienet itkut. Asukriisi sai uudenlaisen muodon, kun ei tarvinnut pähkäillä, mitä ihmettä sitä laittaisi päälleen. Vaihtoehtoja oli nimittäin enää yksi: ihan kelpo mekko, jota olen käyttänyt ainakin sata kertaa (esim. omissa ylioppilasjuhlissani neljä ja puoli vuotta sitten) ja joka päällä näytän siltä kuin olisin menossa Kokoomuksen kesäjuhliin. Ongelmallinen tuo vaikutelma on monestakin syystä, mutta muun muassa siksi, että on marraskuu ja juhlat olivat työväentalolla.

Onneksi maailma ei taaskaan kaatunut, eivätkä juhlat menneet pilalle. Päin vastoin, meillä oli kerrassaan mahtava ilta! Puheeni sai paljon kiitoksia ja Ollin bändi sai naisten korkkarit kattoon, tai ainakin aika korkealle. Vieläkin mieleen palaa ajoittain muistoja tanssilattialla rokkaavasta tädistäni, vieraiden kostuneista silmäkulmista ja äidin ystävien hauskasta lauluesityksestä. Onneksi juhlatunnelmiin voi vielä palata, sillä yöllä nyysin jääkaapista doggie bagiin coleslaw’ta, sienisalaattia, yrttimarinoitua naudan ulkofilettä, Sacherkakkua, karpalo-porkkanapiirakkaa ja tonkan viiniä. Tervetuloa kylään!