Tauski apteekissa ynnä muita helatorstaivapaan huomioita

Hyvää äitienpäivää kaikille menneille, nykyisille ja tuleville äideille ja äidinmielisille!

Itse kirjoitukseni liittyy kuitenkin helatorstaivapaisiini, jotka vietin tänä vuonna Turussa. Koululla oli tehty yksi työpäivä sisään, jolloin myös helatorstain jälkeinen perjantai oli vapaa. Näin ollen sain itsekin pitkän viikonlopun! (Neljä viikkoa kesälomaankin, jee!)

Olimme siis Ilonan kanssa mökkeilemässä ja sukuloimassa Turussa. Yllättävän paljon ehti tapahtua muutamassa päivässä! Tässä keskeisimpiä:

  • Sain vasempaan silmääni värikalvon tulehduksen. Tai oikeastaan tulehdus oli siinä jo ennen lähtöä, mutta paheni matkan varrella. Eilen kävin jo lääkärissäkin ja sain lääkityksen kuntoon. Värikalvon tulehdus liittyy perussairauteeni reumaan. Jostain syystä sama kudostyyppi aiheuttaa niin reumaa kuin tietyntyyppisiä silmätulehduksiakin! 😮 Silmätippani ovat siitä hauskoja, että ne laajentavat silmän mustuaista. Nyt toisen silmäni mustuainen on jatkuvasti iso, kun toinen reagoi valoon ja muuttaa kokoaan. Samasta syystä en näe lähelle toiselle silmällä.

silmat_0.jpg

  • Mökin sängyssämme oli rotanmyrkkyä. Hieman hämmentävää, mutta ilmeisesti hiiret ovat kuljettaneet sitä ruokana sänkyyn. Joka tarkoittaa siis sitä, että hiiret ovat asuneet sängyssämme! No, mikäs siinä. Tuskin asuvat enää, jos ovat nautiskelleet myrkkyä. Todistusaineistoksi bongasimme myös yhden hiiren luurangon (ulkoa).
  • Tauski! Apteekissa! Osti piilolinssinestettä (ehkä)! Näin Tauskin ensin selkäpuolelta. Ajatukseni oli, että onpa juntin näköinen mies (tribaalitatuoinnit ja kettinki-kaulakorut). Sitten juntti kääntyi ympäri ja hän olikin junttilaulaja! Olimme myös parkkeeranneet Tauskin BMW:n viereen. Tiesimme sen siitä, että siinä oli rikkinäinen peili, ja joku oli minulle kertonut, että Tauskin autossa näin on. Seiskan vihjepuhelimeen jäi soittamatta.

Sää oli loistava, ja Turussa oli kivaa. Eilen vielä kävimme ystävien illalliskutsuilla ja tänään äitienpäivälounaalla. Hyvä viikonloppu! Eiköhän tässä sen neljä viikkoa vielä jaksa töissä.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä

Viikon vegaaniset

Istuimme iltaa kahden kaverin kanssa nautiskellen pizzaa ja viiniä (ja suklaakeksejä ja siideriä), kun tuli puheeksi, että olisi kauhean kiinnostavaa tietää, mitä ihmiset syövät arkiruokinaan. Jokaisella meistä kun varmasti on ne omat tavat ja mieltymykset ruoanlaittoon. Tuntuu, että arkiruokakuvia enemmän jaetaan kuvia ja reseptejä niistä mahtavista viikonloppubrunsseista tai hienoista kolmen ruokalajin illallisista. Vesi kielellä katselen kyllä niitäkin ja haen inspiraatiota, mutta joskus sitä kaipaisi inspiraatiota myös niihin hetkiin, kun kello on viisi tiistai-iltapäivänä ja jotain tarttis syödä.

Saattaen vaihdettava vastaa tämän kattavan selvityksen myötä esiin nousseeseen huikeaan kysyntään julkaisemalla nyt kuvia tällä viikolla syödyistä päivällisistä. Lounaana Olli syö töissä yleensä edellispäivien ruokia tai jotakin aiemmin pakastettua. Minä syön yliopistolla. Pyrimme siihen, että pakastimessa olisi aina ainakin pari valmista ateriaa tai sen osaa. Jos on tulossa kiireisiä viikkoja, teemme yleensä enemmänkin etukäteen ruokia pakkaseen. Nyt aikaa on ollut vähän paremmin minun töideni loputtua.

Tässä ja tässä postauksessa ajatuksia vegaanisesta ruoasta. Nyt asiaan!

vege1lasagne.jpg

Maanantai alkoi mikrossa lämmitetyllä lasagnella, jonka seurassa tarjottiin porkkanaraastetta ja isäni suosittelemaa ja antamaa Silmusalaattia. Lasagnessa on välissä jauhelihan sijaan vihreitä linssejä ja juustokastikkeen sijaan kaurakerman ja raastetun vegaanijuuston sekoitusta. Toimii! Lisäksi munakoisoa, koska se on parasta ja tomaattia, koska sekin on hyvää.

vege1avokadopasta.jpg

Kuinkahan monta avokadopastan kuvaa olen täällä blogissa jo jakanut? No, tässä vielä yksi! Maukasta myös ilman juustoja. Me laitoimme makua ja ravintoaineita antamaan myös oluthiivahiutaleita.

vege1tikkamasala.png

Olli söi viikonloppuna nepalilaisessa ravintolassa tikka masalaa ja innostui siitä niin, että kokkasi sitä meillekin tofusta. Rinnalla vähän surullisen näköisiä nopsaan pilkottuja erilaisia jääkaapista löytyneitä kasviksia.

vege1pizza.png

Pizzassa kaikenlaisia herkkuja tomaattikastikkeen päällä: sipulia, valkosipulia, paprikaa, suppilovahveroita, oliivia, ananasta, tomaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Vegejuusto sopii tähän hyvin, mutta tällä kertaa jätettiin laittamatta ja ripoteltiin vähän oluthiivahiutaleita. Rucola on must! Ja salaatissa on kaikenlaisten vihreiden joukossa kikherneitä ja vesimelonia.

vege1pyttipannu.jpg

Pytt i panna. Perunaa, porkkanaa, paprikaa, vihreitä papuja, retiisejä, sipulia, pinaattia.

vege1iltasalaatti.jpg

Kuvasarjan päättää juuri äsken iltapalaksi tekemäni salaatti, johon heitin kaikkea, mitä jääkaapista löytyi. Se odottaa minua tuossa vieressä, joten en osaa sanoa, miltä se maistui. Lopetan tämän postauksen nyt tähän, jotta pääsen syömään sitä ja katsomaan Dexteriä.

Mitäs tykkäsitte? Haluatteko, että jaamme arkiruokakuvia jatkossakin?

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä