Minä olen

Viime aikoina minun on täytynyt esitellä itseäni tuntemattomille ihmisille, joista on välttämättä tuleva minulle tuttuja. Esittelyviesteissään he kertovat harrastavansa viulunsoittoa, elokuvien tekemistä, sanataidetta, poliittista vaikuttamista, radio-ohjelmien tekemistä, kulttuuririentoja, opiskelijajärjestötoimintaa, larppaamista ja ratsastusta.

Minä mietin, miten esittelisin itseni. Olen Ilona, 25 v, asun Tampereella mun avomiehen kanssa, valmistun kohta opettajaksi, teen paria kivaa työtä. Tykkään irtokarkeista ja Netflix-sarjoista. Musta on kivaa liikkua luonnossa. Kuuntelen musiikkia, mutta en erityisemmin fanita mitään ja tykkään vähän kaikenlaisesta musiikista. Tykkään olla kavereiden kanssa, mutta tykkään olla myös kotona. En kai oikeastaan harrasta oikein mitään ja taidan siis olla maailman tylsin ihminen.

minaolen1.jpg

Mitä musta kertoisin, kysyjille vastaisin?

Kuka ihme minä oikein olen? Miten määritän itseni? Tuntuu, että minussa ei ole mitään kovin erityistä. Jos täytyisi valita vain muutama juttu, joilla kuvailla itseäni, valitsisin opiskeluun ja työhön liittyviä asioita. Ehkä kertoisin myös olevani pitkässä parisuhteessa. Mietin kuitenkin, ovatko nämä sellaisia asioita, joiden kautta on tervettä määritellä itsensä niin vahvasti. Ne ovat kaikki jotenkin niin vakavia ja arkipäiväisiä asioita. Pitäisikö minunkin alkaa larpata tai suhtautua intohimoisemmin musiikkiin tai politiikkaan, jotta saisin uusia ulottuvuuksia?

minaolen2.jpg

Minä olen odottanut minua kauan,
minä olen valvonut pitkän yön.

Toisaalta, kuinka tasapainoinen on ihminen, joka ylipäätään määrittää itsensä vain basistina/äitinä/automekaanikkona/vegaanina/pitkänä/koiranomistajana? Ulkoisten asioiden sijaan olisi ehkä parempi keskittyä sisäisiin seikkoihin: Millainen minä olen? Miten minä toimin?

Minä olen tavallinen ihminen, ihan hyvä tyyppi kyllä. Omasta mielestäni minuun kannattaa tutustua. Mutta ilmeisesti on aivan turhaa odottaa, että osaisin kertoa itsestäni jotakin mielekästä.

En tiedä, mitä muille kertoisin, mutta pahoissa paikoissa hoen itselleni kuin mantraa:

”Minä olen hyvä. Minä olen tärkeä. Minä olen viisas. Minä olen kaunis.”

Ja sitä minä haluan olla.

Suhteet Oma elämä Syvällistä

Tekstaripalsta ja kritiikki, XVI

Jos Luoja ois tarkottanu ihmisen tupakoimaan,se ois luonu korsteenin ihmiselle päähän, jos  ois tarkottanu tatuoinnin ihmisel, niin… Mut ei ,se loi käärmeen. Eeva (toim. huom. kirjoitusasu on alkuperäinen – erityismaininta kolmesta eri käytännöstä pilkuissa)

Näin räväkästi saatiin tekstarit liikkeelle! Mitään hajua ei ole, mitä tässä sanotaan. Don’t drink and text.

Olipa kerran kauppaketju Ruokavarasto. Jos tuotteessa oli kassalla korkeampi hinta kuin hyllyn reunassa, asiakas sai tuotteen ilmaiseksi. Toimivaa reilua peliä. Tyytyväinen asiakas

Mikään ihme ei liene, että Ruokavarastoa ei enää ole.

Antakaa ihmeessä defibrilaattorille joku hyvä suomenkielinen nimi. Sydämenkäynnistin vaikka. Hätätilanteissa kuluu kallisarvoisia sekunteja ihan turhaan, kun joku muistelee liian hankalaa nimeä. Maallikko

Useita ihmishenkiä on menetetty, kun avunantajat ovat miettineet käyttämänsä laitteen nimeä. Koska eihän sitä muuten voi käyttää.

Mennessäni aikoinaan Ålandsbankenin asiakkaaksi kotipaikakseni merkittiin Tampere. Nyt tuli kirje pankista, jossa paikkakunnaksi olikin muuttunut Tammerfors. No, minä kävin lopettamassa asiakkuuteni. en finne igen

Mitä tämä on! Ruotsalaisten salaliitto! Äkkiä kaikki Norde… ei kun Dansk… no pois kuitenkin!

Jäipä käymättä Hulluilla päivillä, koska ajeltuani ympäri ämpäri keskustaa, ei parkkipaikkaa löytynyt. Kaikki pysäköivät mieluummin katutasossa kuin halleissa. No, rahat säästyivät. Nokialainen

1) Itsestäänselvyydet pois alta: kirjoittaja on tomppeli. Hämpin parkista menee hissi suoraan Stockmannille. 2) Hän ilmeisesti tietää tämän ja kommentoi, että kaikki pysäköivät mieluummin katutasossa kuin halleissa. Itse en tiedä ketään, joka vapaaehtoisesti ajelisi Stockmannin liepeillä Hullujen päivien aikaan etsien parkkipaikkaa. 3) Jos ajat Nokialta Tampereelle ja pyörit autolla ”ympäri ämpäri keskustaa” etkä lopulta käy missään, rahasi eivät säästy. Palaa kohtaan yksi.

Kovaa pulinaa toimeentulosta. Vaimoni lähti hiihtään anopille viikoks. Minä saan uunilenkkiä joka päivä. Rike

Aamulehden toimitus oli palkinnut tämän tekstarin päivän parhaana. Mitä siellä tapahtuu?

 

Puheenaiheet Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta