Jo pari päivää Olli oli puhunut, kuinka tekisi mieli saunaan. Itse olen tehnyt tällä viikolla hommia sohvalla kahteen peittoon kääriytyneenä, sillä ikkunanraoista vetää. Kovin kielteinen en ollut Ollin ideaa kohtaan siis minäkään. Lämpö kyllä houkutteli. Alkuviikosta ehdotin rapun yleistä saunaa, mutta Olli ei innostunut. Seuraavana päivänä ehdotin Ollin vanhempien saunaa, mutta Olli ei innostunut. Tänään vihdoin suostuin hiljaisiin vaatimuksiin ja laitoin äidilleni iltapäivällä viestin. ”Soitatko mulle kun kerkiät, vaikka kun ajelet töistä kotiin? Meillä ois kauhee saunahimo niin ajattelin neuvotella, josko voitais tulla teille saunaan.”

Nämä ovat niitä hyviä puolia siinä, että on perhettä lähellä. Kun välimatkaa on 37,9 km, voi arki-iltana vaikka piipahtaa ihanan puusaunan lämpöihin. Itse olen vähän sellainen, että en viihdy kovin kauaa poissa kotoa. Ja kodilla tarkoitan siis sitä minun yhtä ja ainoaa oikeaa kotiani, tätä täällä Tampereella. Joulunakin jo kahden yön jälkeen alkaa ahdistaa ja haluan takaisin omiin kuvioihini. Mielelläni näen sukulaisia usein, mutta lyhyempiä aikoja. Siksi onkin ihanaa, että se on sijaintien ansiosta  monien kanssa mahdollista.

Sauna oli niin kuuma, että löylyä ei tarvinnut heittää kertaakaan. Saunomisen jälkeen nautimme vielä iltapalaa, rapsuttelimme läheisyydenkipeää unista koiraa ja ihmettelimme veljeni kanssa Vihamuki-sivustoa. Aika mainio torstai-ilta.