Suomalaista salailua

”Anteeksi, missä vaiheessa oli se, että erotetaan?”

”Suomella ei ole ollut tätä linjaa, meidän tavoitteena on jatkuvasti ollut euroalueen vakaus ja se, että Kreikka pysyy osana euroaluetta.”

”Millä tavalla Suomen linja on tiukentunut?”

”Suomi on ollut neuvotteluissa vain kerran yksin, ja se oli vuonna 2011, kun vaadimme vakuuksia. Tällä kertaa me olimme valtavirrassa – ei yksin.”

Näin sanoi valtiovarainministeri Alexander Stubb torstaina 16.7. Stubb puhuu muunneltua totuutta – tai niin sanotusti paskaa. Heti seuraavana päivänä julkaistiin nimittäin Suomen toimintalinjasta kertova muistio, jonka pohjalta Suomi lähti Kreikka-neuvotteluihin. Muistiossa annetaan ymmärtää Suomen ensisijaisen vaihtoehdon olleen Kreikan erottaminen eurosta väliaikaisesti. Oli Kreikan tilanteesta tai sen suhteen toimimisesta mitä mieltä tahansa, Stubbin ja koko hallituksen salailu näyttäytyy kummallisena.

Suomen toimintalinja esiteltiin eduskunnan suurelle valiokunnalle ennen Kreikka-neuvotteluja lauantaina 11.7. Toimintalinjaa lievennettiin 12.7. lähinnä muiden euromaiden oltua pitkälti eri linjoilla Suomen kanssa (tosin tästäkään ei oikein voi saada varmuutta, koska myös EU:n kokoukset ovat kansalaisilta pimennossa). Suuren valiokunnan jäseniä kiellettiin kommentoimasta asiaa vaiteliaisuuspyynnön nojalla. Samanaikaisesti kuitenkin hallitus sai jatkaa mediassa omaa jargoniaan siitä, kuinka Suomi oli valtavirrassa ja kuinka nyt kovasti vaalitaan Euroopan yhtenäisyyttä, vaikka kulisseissa ajettiin Kreikkaa ulos.

Media kuitenkin kirjoitti asiasta huhupuheiden ja hallituksen kommenttien perusteella. Näin ollen kansalaisille syötettiin viikon verran uutisia, jotka eivät juurikaan perustuneet siihen, mitä oli tekeillä. Vaiteliaisuuspyyntöä perusteltiin Suomen neuvotteluasemien turvaamisella. Maanantaina EU:ssa oli kuitenkin jo päästy sopuun Kreikka-asiasta, eikä neuvotteluasemia tarvinnut enää turvata. Näin ollen vaiteliaisuuspyyntö pidettiin voimassa yksinomaan hallituksen linjan suojelemiseksi julkiselta keskustelulta.

Tytti Tuppurainen pyysi vaiteliaisuuspyynnön kumoamista jo maanantaina 13.7. Tähän ei suostuttu ennen kuin perjantaina 17.7. jolloin tilanne oli jo jokseenkin mennyt ohi. Uusi hallitus ei toistaiseksi ole vakuuttanut ainakaan avoimuudellaan.

 

 

Stubbin kommentit

Toimintalinja

Selvityspyynnön salailusta tehneen Timo Harakan kirjoitus

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Kasvisruokavinkki: Puolan pasta eli avokadoa, tomaattia ja papuja

Tasan vuosi sitten reissasimme Ollin kanssa pari viikkoa Puolassa ja Baltiassa. Lensimme Gdanskiin ja junailimme ja busseilimme Puolassa noin viikon, minkä jälkeen jatkoimme reissua Baltian maiden läpi Tallinnaan ja sieltä lautalla takaisin Suomeen. Matka oli sanalla sanoen huippu, mutta ei siitä nyt enempää, sillä tarkoituksena oli kertoa ruoasta.

Kokkailimme nimittäin tuon matkamme aikana useampaankin otteeseen tätä samaa pastaa sen helppouden vuoksi. Kun samassa kaupungissa ei yövy paria yötä kauempaa, ei varastoon voi (tai ainakaan kannata) ostaa kovin paljoa raaka-aineita. Niinpä pohdimme, mitä ruokaa olisi helppo valmistaa hostellin keittiössä niin, että kaikki ainekset kuluisivat heti, eikä mitään jäisi säästöön. Päädyimme tähän pastaan.

puolanpasta1.jpg

Puolan pastaa Puolassa

Sittemmin ruoka on saanut meiltä nimityksen Puolan pasta (vaikka sitä kyllä kokattiin muuallakin), ja sitä on kyseisen reissun lisäksi valmistettu samoista helppouden syistä ainakin mökillä.

puolanpasta3.jpg

Puolan pastaa Latviassa

Puolassa Puolan pasta oli astetta askeettisempi: ilman chiliä, basilikaa ja parmesania. Jos siis olet reissussa tai muuten vain haluat, voit jättää ne ohjeesta pois. Valkosipulin ostimme reissun toisena päivänä, ja se kulki kevyenä ja hyvin säilyvvänä ruokana kätevästi rinkan sivutaskussa. Suolaa sen sijaan löytyi aina hostellin keittiöstä. Joskus lorautimme joukkoon myös oliiviöljyä, etenkin jos avokadot sattuivat olemaan hieman kovia.

Reissussa olimme nälkäisiä ja söimme tästä määrästä kaksi isoa annosta, mutta järkevämmällä ruokailurytmillä tästä riittää neljään annokseen. Jos et syö kaikkea seosta kerralla, siirrä siitä osa sivuun ja keitä lisää spagettia myöhemmin.

Puolan pasta eli pasta avokadoista, tomaateista ja kidneypavuista (2-4 annosta)

spagettia
2 avokadoa
2 tomaattia
1 prk kidneypapuja
1-2 valkosipulin kynttä
1-2 punaista chiliä
1 lime
suolaa
pippuria
parmesania (n. 20 g)
tuoretta basilikaa

Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutioi avokadot ja tomaatit. Huuhtele kidneypavut. Kuori ja pilko valkosipuli pieneksi. Silppua myös chili. Sekoita avokadot, tomaatit, kidneypavut, valkosipuli ja chili keskenään ja purista niiden joukkoon yhden limen mehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Raasta joukkoon hieman parmesania ja silppua sekaan tuoretta basilikaa. Keitä spagetti ja sekoita se avokado-tomaatti-kidneypapuseoksen joukkoon.

puolanpasta.png

Puolan pastaa Tampereella

ps. Kyllä me söimme matkan aikana joskus myös ulkona. 🙂

Koti Ruoka ja juoma