Omat vanhempani ja Ilonan äiti sekä hänen miesystävänsä yrittävät tavata aina aika ajoin. Tämä on varmasti ihan hyvä juttu, mutta aiheuttaa aina tapahtuessaan monenlaisia sydämentykytyksiä: osaavatkohan ne käyttäytyä? Onko ne ihan noloja? Kun tapaamiskertoja on takana jo useita, voi jossain määrin rauhoittua. Ehkä.

Omat vanhempani ovat kotoisin pienestä pirkaanmaalaiskunnasta nimeltään Punkalaidun. Jo useamman vuoden äitini on yrittänyt järjestää niin, että Ilona pääsisi äiteineen käymään Punkalaitumen ylpeydenaiheessa, Yli-Kirran maatalousmuseolla. Ennen kaikkea heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävä Kaikkien aikojen maatalousnäyttely pitäisi kokea. Viime viikonloppuna suunnitelma onnistui anopin ja hänen miehensä osalta, mutta Ilona itse oli jo ehtinyt sopia menevänsä Poriin. Itse pääsin kuitenkin paikalle. Hermostuneet hikipisarat valuivat kämmenissäni, kun ajattelin asiaa.

Yli-Kirran museo on rekonstruoitu 1800-luvun maatila, jonka ulkoasuun muun muassa Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat perustuvat. (Jos siis haluatte Koiramäki-kokemuksia, älkää menkö Särkänniemeen tai Sastamalaan, vaan Punkalaitumelle!) Joka vuosi järjestetään massiivinen maatalousnäyttely, jossa muun muassa esitellään erilaisia askareita:

Perinnetapahtuman ohjelmassa on jo usean vuoden ajan ollut mm. puintinäytös, kyntönäytös, traktoriparaati, plankkusaha, hevoskierto, klapikone ja pärehöylä. Lisäksi jatkuvia työnäytöksiä ovat mm. kasvivärjäys sekä naisten käsityöt kuten kehräys ja matonkudonta. Museonmäellä paistetaan myös kakkoa ulkouunissa, keitetään saippuaa sekä punamultamaalia ja punotaan köyttä. Työnäytöksenä tehdään myös riukuaitaa ja pärekattoa.

No niin. Itse olen käynyt näyttelyssä pienen ikäni, koska isovanhempani olivat pitkään talkoolaisina museolla. Niinpä museo ei varsinaisesti herätä minussa enää kovin suuria tunteita. Kun nyt kuitenkin menin uusien tulokkaiden kera näyttelyyn, osasin ehkä itsekin katsella asiaa uusin silmin. Punkalaitumen näivettyvä kunta (mm. yksi Suomen vanhusvoittoisimmista kunnista) kerää joka heinäkuu voimansa ja suurin piirtein kaikki ovat museolla. Väkeä oli valtavasti, tunnelma oli loistava ja aurinkokin paistoi. Tämähän onkin siistiä, ajattelin.

Ai niin, vanhempienkin kanssa meni hyvin: kukaan ei sanonut tai tehnyt mitään tyhmää! Paitsi ehkä minä itse. Illalla kävimme vielä isoisän lämmittämän savusaunan lämmössä. Tämä oli hyvä lauantai.

Jos museo kiinnostaa, täältä löytyy lisätietoa: http://www.koiramaentalo.fi/10