Kuulumisia: kandi, kaverit ja kesätyöt

Olen viettänyt kohta kuukauden aikuisten ihmisten elämää, eli käynyt kokopäiväisesti töissä. Samalla on pitänyt pysytellä kärryillä vuoden vikalla kurssilla ja naputella kandia. Matikan tentti oli maanantaina, ja jos en aivan pihalla ole, uskoisin sen menneen läpi. Kandikin on jo loppuhiontaa vaille valmis. Palautuksen ja kypsyysnäytteen jälkeen alkaa olla uudenvuodenlupaus täytetty, kun minä valmistun kasvatustieteen kandidaatiksi, jee!

Kohta on siis mahdollista keskittyä vain ja ainoastaan töihin. Niitä riittää ensin nykyisessä paikassa kesäkuun alkuun saakka, ja siitä sitten muissa hommissa kolme viikkoa eteenpäin. Juhannuksesta lähtien aion näillä näkymin lomailla, ja se jos mikä tuntuu mahtavalta ajatukselta!

Maanantaina kävimme matikkakavereiden kanssa tentin jälkeen syömässä ja drinkeillä juhlistamassa mennyttä lukuvuotta. Torni-hotellin kattoterassilla oli muutaman tunnin istuskelun jälkeen jo viileää, mutta sydäntä lämmitti (kuohuviinin lisäksi) ystävyys. Edellisten yhdeksän kuukauden aikana olemme tuskastelleet nautiskellen kasaan lähes kokoajan samalla porukalla 25 opintopistettä matematiikkaa, pakertaneet kandia samassa ryhmässä ja vaihtaneet varmaankin tuhansia WhatsApp-viestejä aiheesta ja usein sen vierestä. Kesässä on se huono puoli, että kaverit hajaantuvat eri kaupunkeihin kesätöihin. (Se onkin lähes ainoita kesän huonoja puolia.)

tampereskool_0.png

Tampere on kaunis ja erilainen korkealta. Olen käynyt Tornissa kerran aiemmin pimeään aikaan, joten kaupunkia oli mukavaa päästä näkemään myös valoisalla. Tampereesta puhutaan paljon hienona matkailukohteena, mutta itse en osaa nähdä kotikaupunkiani niin, vaikka täällä viihdynkin. Jotenkin olen sokea tämän kaupungin turismipotentiaalille, sillä itse elän täällä arkea. Kiiruhdan paikasta toiseen tuttuja reittejä katse suoraan eteen luotuna. Tampereen ihanuuden huomaa muutaman kerran vuodessa. Viime kesänä kävelimme Ollin kanssa elokuvista kotiin rauhassa kiertoreittiä. Pysähdyimme tuijottelemaan kuivattua kosken yläjuoksua ja minä olin huumaantunut elokuvasta, kesästä, rakkaudesta ja kaupungista.

tampere.jpg

Olli on pari päivää Seinäjoella kaverinsa luona kyläilemässä. Tänään töiden jälkeen ei tehnyt vielä mieli junailla kotiin, joten suostuttelin pikkuveljeni hakemaan minut mopollaan töistä. Kovin paljoa ei tarvinnut suostutella, kun lupasin kustantaa veikalle tankillisen bensaa. Ajoimme huoltoaseman kautta kotiin, ja minä pääsin rapsuttelemaan ja lenkittämään koiraa. Seuraavan yön joudun kuitenkin nukkumaan yksin. Onneksi kainaloon voi oman kullan sijaan napata lämpimän kauratyynyn ja nallen.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Opiskelu

Yhteiskunta ei sopinut

Juha Sipilän hallitusneuvotteluiden ohella hahmottelema yhteiskuntasopimus työmarkkinajärjestöjen välille kaatui toissapäivänä. Mikään yllätys tämä ei varmaan kenellekään ollut – toiveet sopimuksesta olivat jo alun alkaen aika hataria.

Tapa, millä sopimus kaatui, jätti kuitenkin aika paljon toivomisen varaa. Elinkeinoelämän keskusliitto vaati sopimuksessa työntekijöiltä paljon uudistuksia, jotka heikentävät heidän asemaansa. Vastineeksi tästä työnantajapuoli tarjosi epämääräisen vetoomuksen johdon palkkiojärjestelmien kohtuullisuudesta. Vähemmän yllättäen työntekijäpuoli ei ollut kiinnostunut tällaisesta sopimuksesta. Niinpä Sipilä vihelsi pelin poikki jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Vaikuttaa ilmiselvältä, että EK ei edes pyrkinyt sopimukseen. Ehdotukset olivat niin epätasa-arvoisia, että Etelärannassa varmasti tajuttiin, että sopimus ei tule ikipäivänä menemään läpi. Koska sen ei haluttukaan menevän. Kun EK torppasi yhteiskuntasopimuksen, tuleva hallitus joutuu toteuttamaan vielä kovempaa talouskuria. Näin EK saa leikkauslinjansa läpi hallitusohjelman kautta ja vetäytyy itse vastuusta. Tämä ei varsinaisesti ole kovinkaan kummallista – totta kai EK haluaa ajaa omiensa etua. Tällaisen sekoilun jälkeen on kuitenkin absurdia vaatia muilta ”talkoohenkeä” ja ”vastuunkantamista”.

Toisekseen EK torppasi sopimuksen siitä syystä, että sopimuksen kaaduttua SDP:n hallitusmahdollisuudet lakkasivat olemasta ja kokoomuksen kasvoivat. Etenkin, kun EK:n johtopaikoilla keikailee edellisen hallituksen kokoomusministeri Jyri Häkämies.

Koko kolmikannan ja vahvojen työmarkkinajärjestöjen asema alkaa olla jo yhtä vanhentunut kuin järjestöjä edustavat setämiehet. Jotenkin toivoisi, että työmarkkinoiden aika paljon muututtua myös tällä saralla nähtäisiin jonkinlaista muutosta. Nykyisessä tilanteessaan homma vaikuttaa jo Yhdysvaltain politiikalta: kaksi porukkaa, jotka vastustavat toisiaan loppuun asti eivätkä saa aikaiseksi sopua mistään.

Sopimuksissa pyörivät ehdotukset ovat yhtä lailla vanhentuneita ja omituisia. Ensin on puhuttu työttömyyden vähentämisestä ja sitten ehdotetaan työajan kasvattamista. En ole mikään erityinen matematiikka-asiantuntija, mutta minun laskujeni mukaan tilanteessa, jossa yksi ihminen tekee enemmän, toiselle jää vähemmän. Monet ”tuottavuutta” lisäävät seikat, kuten terveys unohtuvat näissä laskelmissa marginaaleihin, koska niille ei saada laskettua tarkkoja arvoja tai nopeita tuloksia, vaan niiden vaikutukset nähdään vasta kymmenien vuosien päästä. Niinpä nyt pistetään kurjistuslinja päälle ja jätetään vaikutukset tuleville sukupolville.

Edellisessä politiikkapostauksessani olin vielä jotenkin toiveikas. En ole vieläkään ihan masentunut, mutta taaksepäin on menty. Tilanne alkaa olla kummallinen, kun hallituksen talouspolitiikan osalta toivo täytyy laskea perussuomalaisten varaan.

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta