Minusta piti tulla parempi ihminen. Sen sijaan minusta tuli ensin unohtelija ja sitten äitini.

Loppumatkasta kohti Turkua olen vaipunut kevyeen uneen, kun havahdun puhelimeni soimiseen. Äiti soittaa. Kerron olevani matkalla Turkuun. Äiti kuulostaa omituiselta. Ihmettelen sitä, ja äiti sanoo: ”Niin, kun meillä oli puhetta, että te olisitte tullu koiraa hoitamaan tänä viikonloppuna, kun me ollaan siellä reissussa…” Väsymyksen, häpeän, ihmettelyn ja kiukun pyörteissä pillahdan pieneen itkuun pimeässä bussissa. Äiti rauhoittelee. Ei se mitään, kyllä se järjestyy, tulette sitten sunnuntaina. Mutta siinä hetkessä tuntuu, että jotain on jo pilalla.

Olen pyrkinyt pysymään kahdessa päätöksessäni: Minä en unohtele. Minä en myöhästele. Totta puhuakseni teen kyllä näitä molempia, mutta mielestäni en kovin pahasti. Koiran hoitamisen olin kiireessä merkinnyt maaliskuun loppupuolelle.

Unohtamisesta seuraavasta harmituksesta huolimatta vietän mukavan viikonlopun Turussa ystävän luona. Syön brunssia, hukkaan hanskan, tapaan sukulaisia. Sunnuntaina illalla ajelen bussilla Tampereelle, mistä jatkamme Ollin kanssa autolla äitini luokse. Koira voi hyvin tätini hoidossa.

Ja tämä on se kohta, missä minä alan yhtäkkiä ja pikkuhiljaa elää äitini elämää.

Ensimmäiseksi tulee tietysti koira ja sen hoito. Nousen yöllä päästämään sen ulos, kun se vinkuu pissahätäänsä tassut sängyn reunalla. Puen päälleni unisena jonkun liian pienen takin ja äitini kukalliset crocsit. Vien koiran mukisematta aamulenkille klo 06.20. Juttelen sille, ihan koko ajan. Annan sille ruokaa. Sanon monta kertaa ”Niiiiiiin” ja ”Voooooi” (Aika monta kertaa sanon myös ”Ei!”).

Alan käyttää outojen yöllisten asusteiden lisäksi aikuisten kenkiä.

Illalla lämmitän saunan, minkä jälkeen juon iltateetä ja syön pari leipää. Aivan kuten äitini. Leivänpäälliset ovat kuitenkin omiani, sillä äidilläni on outo maku:

Ps. Mikä toi nimi on? Aurinkokuivattu tomaatti maksamakkara??

Havahdun muuttumiseeni viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuan kulkevani päälläni sama kylpytakki, mihin äitikin aina iltaisin kotona kääriytyy.

Mutta samapa tuo, ajattelen. On ihanaa päästä kokeilemaan vaihteeksi erilaista elämää. Äitini kaltaiseksi muuttuminen ei ehkä olekaan pahin painajaiseni. Jos kuitenkin alan suosia outoja leikkeleitä tai vadelmahillo+Oltermanni -kombinaatiota leivälläni, on syytä tarkastella tilannetta uudelleen.