Carcassonne-unia

Joskus joulun jälkeen kirjoitin siitä, kuinka olemme innostuneet hankkimaan joitakin lautapelejä. Viime viikolla kävin sitten ostamassa meille yhden uuden lautapelin. Tai oikeastaan se on kyllä jo aika vanha, sillä päädyin ostamaan lautapeliklassikko Carcassonnen. Olemme pelailleet sitä nyt jo aika monta kertaa, ja voin suositella! Ja olemme pelanneet vasta kaksin; isommalla porukalla pelaaminen lienee vielä hauskempaa.

Carcassonnessa on ideana nostaa jokaisella vuorolla pelilaatta ja asettaa se laudalle niin, että se jatkaa jotakin jo laudalla olevaa rakennelmaa eli teitä, kaupunkeja yms. En rupea tässä sen tarkemmin peliä selittämään, vaan kehotan kaikkia katsomaan jälleen Wil Wheatonin Tabletopia, jos peli kiinnostaa! Kerroin kuitenkin tämän verran, koska pelasimme Carcassonnea jälleen eilen illalla ennen nukkumaanmenoa. Se oli virhe. Näin koko yön sekavia unia, joissa nostelin pelilaattoja ja yritin saada yhdistettyä niitä jo valmiisiin kaupunkeihin ynnä muihin. Harvemmin tulee nähtyä painajaisia lautapeleistä…

Sen lisäksi, että näimme (Ilonakin näki siis samanlaisia) omituisia Carcassonne-unia, nukuimme muutenkin vähän huonosti. Olemme nimittäin koiravahtina tämän alkuviikon, ja koira herättää aina joskus öisin ja varsinkin aikaisin aamulla. Koira on kuitenkin ihana! Kävin tänään päivällä yliopistolla, ja Ilona jäi koiran kanssa kahdestaan. Jossain graduseminaarin puolivälissä sain puhelimeeni erittäin piristävän meemin. Oikeasti koira on kyllä aika paljon eloisampi.

i0oxh.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään

Ajatuksia ihmisenä kasvamisesta Urjalan kohdalta

Istun bussissa matkalla ”Vorssan kautta Turkuun”. Ensimmäiset kymmenen minuuttia kuuntelin musiikkia ja annoin ajatusten levätä. Matkalla ajatus kuitenkin helposti kulkee möllöttämisen sijaan. Bussi- ja junamatkalla mieli pysyy vielä vauhdissa mukana. Se alkaa rullailla kilometri ja minuutti kerrallaan eteenpäin.

Mietin ihmisenä, opettajana, puolisona ja ystävänä kasvamista. Mitä olen, mitä haluan olla ja mihin vertaan itseäni? Jätän bussissa viereiselle paikalle tilaa, olen kiltti ja kärsivällinen, mutta unohdan usein soittaa kaverille ja rakkauden vuosipäivänä ostan lahjaksi munkin. Kaksi päivää myöhässä.

Harjoittelu loppui tänään ja vannoin pitäväni viikonlopun vapaata. Raportti ja arvioinnit saisivat odottaa. Ajatukset viimeisestä kolmesta viikosta juoksevat ja melkein alan näpytellä pohdintojani ylös, kunnes muistan lupaukseni ja annan ajatusten pyöriä hetken ja jatkaa sitten matkaansa. Luotan, että ne tulevat vielä takaisin.

Päätän olla parempi ihminen. Päätän kirjoittaa raportin heti maanantaina. Päätän myös matkustaa useammin. Lisäksi päätän, että jää, vesi ja harmaus ovat ensimmäisiä kevään merkkejä ja siten syitä puhtaaseen iloon. Iloista viikonloppua!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään