Huutava mies on ollut viime aikoina hiljaisempi. Onko syynä ero vai vihanhallintaterapia, sitä en tiedä, mutta toivon, että kaikki on kuitenkin hyvin. Lorottaja sen sijaan lorottaa aivan kuten ennenkin, ellei jopa pahemmin. Olemme aina pitäneet lorottajaa itsestäänselvästi miespuolisena henkilönä, mutta tällä viikolla Aamulehden tekstaripalstalla on keskusteltu kerrostalon äänistä, ja yhdessä kommentissa huomautettiin, että kyllä naisetkin osaavat lorottaa! Totta, emme siis voikaan olla varmoja meidän lorottajamme sukupuolesta.

Viime aikoina olemme tutustuneet uuteen naapuriin. Haluaisinkin nyt onnitella ja samanaikaisesti lähettää virtuaalisen jaksuhalin jollekin lähellämme asuvalle perheelle. Sinne on nimittäin ilmeisesti syntynyt vauva. Ja se vauva huutaa. Ei nyt onneksi ihan koko ajan, mutta sen verran, että se erottuu aiemmasta äänimaisemasta.

Olemme kirjoittaneet muutamasta äänekkäästä kerrostaloasujasta, mutta haluaisin nyt tässä vaiheessa mainita, että kukaan näistä ääntelijöistä ei ole varsinaisesti kovin häiritsevä. Kyllä, joskus olen herännyt huutavan miehen huutoon tai itkevän vauvan itkuun, mutta toisaalta on varmaan meidän pyykkikoneemmekin nitisevä linkous joskus herättänyt jonkun päiväuniltaan. Häiritsemisen sijaan nämä äänet tuovat arkeemme piristystä. On hauskaa miettiä, minkälaisia ihmisiä naapurissa asuu. Ihan oikeastihan emme tunne heistä ketään.

Niin kuin tekstaripalstallakin jälleen kerran viisaasti todettiin: Jos ei halua muuttaa yksin keskelle metsää, täytyy sietää toisten ääniä – huutoa, lorotusta ja kiljuntaa. Ja onhan se ihan kivakin, että ympärillä on elämää. On ihmisiä, joita kytätä. Keitä siellä metsässä kyttäisi? Peurojako?