Talvi yllätti kävelijän

En oikeastaan tiedä, olinko odottanut tai kaivannut tätä – lunta. 

Syksy on ollut jaksamisen kannalta vaativaa aikaa: 9 tuntia unta ei millään tahdo riittää ja ensimmäistä kertaa pariin vuoteen olen taistellut sulkeutuvia silmäluomia vastaan luennoilla. Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi pysyä hereillä, mutta se vain on fyysisesti mahdotonta? Silmiä voi yrittää pitää auki manuaalisesti (Kokeiltu on.), mutta katseen kohdistaminen on silti ylivoimaista. Silmämunat pyörivät hitaasti eri tahtiin ja tuloksena on varsin vinksahtanut näky.

Tänään lähtiessäni illalla kotia kohti minua vastassa oli valkea maa. Yllätyin, niin kuin joka vuosi vuodenajan vaihtuessa toiseen. Ai, tältäkö lumi näyttääkin?! On jännää, miten noin kahdeksassa kuukaudessa on mahdollista unohtaa tyystin jokin niin arkipäiväinen asia. Toisaalta se on lohdullista. Ja toisaalta myös pelottavaa. Ja ihanaa.

Ehkä lumentulo auttaa väsymykseenkin. Aamulla tekee mieli nousta sängystä, jotta näkee, miltä maailma tänään näyttää. Viimeisen kuukauden se on ollut joko harmaa tai musta. Nyt se on ainakin hetkellisesti jotain muuta.

Odotan jo joulua. Toivottavasti se olisi valkoinen.