Kirjoittaminen
Hei vaan hei!
Täällä kirjoittelee 25-vuotias elämään ihastunut nainen.
Olen aina ollut avoin ja puhelias, mutta varsinkin teini-iässä kaikesta ei halunnut/viitsinyt/kehdannut puhua muille. Silloin elämääni hyppäsi kirjoittaminen. Kirjoitin monia erilaisia päiväkirjoja täyteen sen hetken ihastuksista itkupotkuraivareihin. Kirjoittaminen kuitenkin jostain syystä väheni ja väheni, lopulta jääden kokonaan pois. En tiedä, johtuiko se ajanpuutteesta vai kiinnostuksen loppumisesta, mutta silti tuntui, että elämääni jäi aukko. Tapa, jolla saada asiat pois pääni sisältä. Tapa, jolla nähdä omat asiat/tunteet konkreettisesti. Se tapa puuttui.
Olen alkanut täyttämään sitä aukkoa kirjoittamalla omia asioita, fiiliksiä ja mietteitä ylös, oli sitten lähellä post it-lappu, kalenterin kulma, muistivihko tai vaikka ostoskuitti. Joskus vain tulee hetki milloin ne ajatukset on heti saatava ulos, eikä silloin voi odottaa. Käykö kenellekkään toiselle niin?
Minulla on jo pitkään ollut takaraivossa ajatus omasta (nykyaikaisesta) päiväkirjasta, omasta blogista, mihin voin kirjoittaa asioita mitkä minua kiinnostaa, mietityttää, ihastuttaa tai jopa vihastuttaa. En kirjoita blogia missä on muoti- ja meikkivinkkejä, sillä en ymmärrä niistä mitään (:D), vaan kirjoittelen arkisia asioita ja etupäässä itseäni varten. Plussaa tietysti on, jos kirjoitukset kolahtavat myös teihin.
<3:llä N