Minä olen…
Heipähei!! 🙂
Vaikka kirjoittelenkin etupäässä itselleni, niin ajattelin silti hieman kertoa kuka täällä kirjoittelee. Olen hyvin tarkka mitä kerron itsestäni muille ihmisille ja samaan aikaan olen hyvin avoin ja puhelias. Päädyin miettimään sanoja mitkä kuvaavat minua ja toivon, että minut tuntevat ihmiset käyttävät samoja sanoja.
Olen nainen, joka elää sydämellä ja tunteella. Olen nopea oppimaan uusia asioita, mutta silti teen virheitä, niin kuin me kaikki. Joskus toistan samoja virheitä ja kiroan, kun en ottanut opikseni niistä ensimmäisellä kerralla. Vihaan kiroilemista ylikaiken(!) ja pahan puhumista. Olen hyvin kiltti. Yleensä luokittelen sen positiiviseksi asiaksi, sillä pyrin siihen, etten puhu kenestäkään selän takana asioita, mitä en pystyisi heille kasvotusten sanomaan.Yritän parhaani, etten loukkaa kenenkään tunteita vaikka kerronkin omat mielipiteeni. Toisinaan kiltteys on huono asia, kuten vaikka riitatilanteissa en osaa olla vihainen, sillä en halua loukata ketään ja asiat kääntyvät niinpäin, että olen se joka pyytää anteeksi.
Olen tytär, sisko ja ystävä. Olen nainen, joka on sosiaalinen. Mietin pitkään kirjoitanko tuohon perään sanan erakko, sillä vaikka kuinka viihdyn ihmisten kanssa, niin minussa silti on se puoli, joka haluaa olla yksin. Välillä tarvitsen omaa tilaa ja hetken päästä kaipaankin taass ihmisiä ympärilleni. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on niin paljon läheisiä ihmisiä ympärilleni joiden kanssa saan olla täysin oma itseni. Sosiaalinen erakko, joka viihtyy yksin hyvä kirja kädessään ja hetken päästä nauraa kovaan ääneen ison porukan keskellä.
Olen herkkä. Liikutun todella helposti. Olen se joka itkee aina elokuvia ja telkkaria katsoessaan, kuullessaan jonkun kohteliaisuuden, nähdessään suloisen vauvan tai koiranpennun. Onneksi sen tasapainona nauran paljon. Kuljen hymyhuulilla oikeastaan aina 🙂 Osaan löytää elämästä pienet ilot ja ajattelen asioista positiivisesti. Ei varmaan ole päivää, josta en löydä jotain positiivista asiaa.
Olen pienen kaupungin tyttö, joka nauttii luonnossa olemisesta, rauhoittumisesta ja varsinkin järvimaiseman katselusta. Olen hieman kaupunkilaistunut. Tarvitsen mahdollisuuden päästä kaupungille, teattereihin ja elokuviin. Olen autoriippuvainen, vaikka työmatkani on lyhyt ja muutenkin kaupungissa(vaikka en ihan keskustassa asukkaan) kulkuyhteydet ovat hyvät ja välimatkat lyhyet, kuljen silti suurimman osan matkoista omalla autolla.
Olen työnarkomaani. Rakastan tehdä töitä. Olen urheilullinen. Minulla ei ole pitkään urheiluhistoriaa, mutta silti olen liikkunut aina paljon. Pienellä paikkakunnalla kulkuyhteydet ovat huonot, eivätkä vanhemmat aina kuljettaneet, joten piti kävellä tai pyöräillä. Olen tykännyt tehdä ja mennä paljon. Nykyään harrastan kuntosalilla ja eri ryhmäliikuntatunneilla käyntiä, lenkkeilyä, kesällä paljon uimista ja pyöräilyä.
Lisäksi olen parisuhteessa, olen rakastunut ja olen onnellinen <3:llä N