Sano ei kiusaamiselle

Kiusaaminen voi alkaa jo päiväkodissa, jatkua kouluissa ja työpaikoissa. Sitä tapahtuu myös vanhainkodissa. Se on surullinen tapa mistä ihmiset eivät osaa päästää irti vaan se seuraa meitä läpi elämän. Se on keino saada itselle parempi mieli/olo toisen kustannuksella. Mikä on ihan väärä tapa! Meidän pitäisi pitää yhtä, tukea, kannustaa ja auttaa toisiamme. Miten se on meiltä muilta pois, jos toinen ihminen menestyy ja onnistuu elämässään? Miksi me ei voida olla onnellisia toisten puolesta?

Surullisena joudun myöntämään olleeni molemmat, sekä kiusaaja että kiusattu.

Kävin ala-asteen pienessä kyläkoulussa, jossa oli vain noin 70 oppilasta ja ekalla luokalla meidän luokalla oli 15 oppilasta, joista neljä oli tyttöjä. Yksi tytöistä oli todella kateellinen toiselle tytölle, ja sen takia kiusasi häntä muutaman vuoden. Hän puhui pahaa selän takana, haukkui ja syrji tyttöä. Kukaan ei huomannut kuinka hän manipuloi ihmisiä saaden omat mielipiteensä usutettua muiden ajatuksiin. Hän oli loistava siinä ja valitettavasti hän sai myös minut mukaansa. Kiusaajatyttö lähti meidän luokalta pois, kun heidän perhe muutti hieman kauemmaksi. Sen jälkeen tuli ilmi kuinka vakavaa kiusaaminen oikeasti oli. En ollut se ”ykkös”kiusaaja, mutta olin kiusaaja silti. En huomannut kiusaamista ja vaikka en itse haukkunut toista tyttöä, olin silti kiusaajan ”puolella”.  Tulen aina tuntemaan asiasta huonoa omatuntoa ja siitä jäi arvet myös minulle. Olen pyytänyt useasti anteeksi kyseiseltä tytöltä ja olemme puhuneet asiat selväksi. Onneksi hän antoi minulle anteeksi ja hänestä tuli asian jälkeen yksi parhaimmista ystävistäni <3

minä.jpg

Samaan aikaan kun tapahtui tuo yllä mainittu, olin myös kiusattu. Ylemmillä luokilla oli muutama tyttö kenen kanssa halusin kovasti olla kavereita. Valitettavasti he eivät olleet samaa mieltä, vaan puhuivat minusta pahaa selän takana, huijasivat ja syyttelivät. Esimerkiksi meillä oli yhteiset liikuntatunnilla ylemmällä luokalla olevien tyttöjen kanssa, en tiennyt mitä liikuntaa meillä on seuraavana päivänä, joten laitoin useammalle tytölle samaan aikaan viestin, jossa kysyin asiasta. Seuraavana päivänä tyttöjoukko juoksee minut kiinni, ottaa olkapäistäni kiinni ja tivaa huutaen miksi kysyin asiasta niin monelta, enkö voinut luottaa vain yhden sanaan ja samaan aikaan toinen huutaa miksi kuitenkaan en laittanut ihan kaikille viestiä yms.  Tuo esimerkki ehkä saattaa tuntua teistä pikku jutulta, mutta voin luvata ettei se ollut pikku juttu. Se tuntui pahalta kun minua syytetään ja minulle huudetaan vain koska en tiennyt mitä meillä on seuraavana päivänä liikunnassa. Tämä oli vain yksi pieni esimerkki monista tilanteista.

Kiusaaminen ei ole koskaan hyväksyttävää, ei koskaan. Sitä ei saa vähätellä, eikä sivuuttaa. Siihen pitää aina puuttua. Ihmiset kokevat asiat erilailla, joten se mikä sinusta ei ole kiusaamista, vaan hauskaa, niin voi minusta tuntua kiusaamiselta. Kiusaamisesta jää todella syvät arvet. Kiusaaminen ei tee kenestäkään parempaa, suositumpaa tai coolimpaa ihmistä, päinvastoin. Vahva ihminen on se joka puuttuu kiusaamiseen.

Kuunnellaan toisia ja tsempataan toisia. Tehdään tästä maailmasta parempi paikka elää. Jaetaan rakkautta!<3

<3byN

 

Puheenaiheet Syvällistä