Syyssateet

Nyt on Suomessa pimeintä ja synkintä aikaa sään puolesta. Pimeys alkaa jo ilta neljältä ja jatkuu aamupäivään asti. Päivät on täynnä sumua, hämäryyttä ja sateita, eikä aurinkoa ole näkynyt aikoihin, myös myöhemmin saapuva talvi pidentää pimeintä aikaa rutkasti. Tämä vuodenaika tulee Suomeen joka ikinen vuosi, eli sen ei pitäisi olla uusi juttu. Silti se jokakerta masentaa ja saa meidät heitettyä negatiivisuuden kierteeseen. Nykyään ihmisillä on suurempi mahdollisuus muuttaa ulkomaille tai matkustella, myös ihmisten työnkuvat ovat vaihtuneet, joten monessa työssä on mahdollisuus tehdä töitä etenä. Silti monen valinta on asua täällä eikä ulkomailla. Saako silloin valittaa? Säähän meistä kukaan ei voi vaikuttaa, omaan asenteeseen voi.

En kiellä etteikö tämä keli ärsyttäisi välillä minuakin, koska ärsyttäähän se!! Välillä enemmän, välillä vähemmän. Mielestäni on kuitenkin turhaa kiekutella asiasta johon ei voi itse vaikuttaa. On kuitenkin heitä, jotka valittavat kaikesta. Tunnen itse heitä muutamia. He onnistuvat aina kääntämään asiat päälaelleen negatiivisuuden puolelle. He myrkyttävät ympäristön joko tarkoituksella tai huomaamattaan, sillä negatiivisuus tarttuu todella helposti. Negatiivisuudella on suuri voima, eikä sen yli helposti nää asioista toista puolta. Välillä meillä kaikilla on huonoja päiviä, mutta jokapäivästä löytyy aina jotain positiivista. Niihin pieniin positiivuuden hippuihin kun tarttuu, päivän ilme muuttuu selvästi. Kokeile!

Keksin tuohon alle negatiivisille asioille muutaman positiivisen vinkin:
Pimeys > Polta kynttilöitä, laita kausivaloja kotiisi. Voit myös laittaa joulua;vaihtaa verhot ja tyynyt, laittaa koristeita yms.
Väsymys > Luvan kanssa lepää ja nuku. Muista kuitenkin liikkua päivittäin edes ihan hetken, sillä liikunnasta saa energiaa. Muista myös syödä terveellisesti, myös herkutella saa, eikö herkuista tule hyvä mieli 🙂
Sateiset kelit > Pue kumisaappaat ja sadetakki päälle, laita kuulokkeet korviin ja kuuntelee hyvää musiikkia/podcastia. Muista reppuun mukaan muutamat vaihtovaatteet.
Masennus > Näe positiivisia, sinulle tärkeitä ihmisiä. Heidän kanssa keli mikä tahansa tuntuu kivemmalta. Saat nauraa kunnolla ja rentoutua!
Kylmyys > Onko sinulla omaa saunaa tai mahdollisuus päästä jonnekkin saunaan? Mene, saunassa käynti rentouttaa ja lämmittää. Voit myös käydä lämpöisessä suihkussa, pukea ihanan lämpöiset vaatteet vaatekaapin pohjalta ja uppoudu peiton alle.
Tylsyys > Katso sarjoja ja leffoja Netflixistä yms., lue kirjoja, kuuntele podcasteja. Pelaa lautapelejä, tee palapelejä.

Asenteen muutos on kaikista oleellisin asia, mutta myös vaikein. Se kuitenkin helpottaa kun tekee pieniä asioita sen eteen.
Kivaa sateista syksyä murut!<3N

Suhteet Oma elämä