Vinkkejä 2019 kalenteriksi?

Heipähei!

Onko siellä muita jotka käyttää edelleen paperikalenteria? Vai oletteko kaikki siirtyneet sähköiseen kalenteriin? Itselle on tärkeä saada kirjoittaa asiat paperille ylös. Sillä tavalla niistä tulee jollain tapaa selkeämmät ja konkreettisemmat. Olen myös aina niin innoissani kun pääsen tutkimaan ja etsimään uusia kalentereita, ja sieltä valitsen sen oikean kalenterin mikä kulkee koko seuraavan vuoden matkassa mukana.

Tämänvuoden kalenterin ostin Clas Ohlsonista, jo vuoden 2017 kesällä. Sillä kalenteri kesti vuoden sijaan puolitoista vuotta, mikä oli hyvä juttu! Se helpotti tulevaisuuden suunnittelua, kun sai heti kirjoittaa asiat oikean päivän kohdalle. Aukeamassa oli kaikki seitsemän päivää ja jokaisen päivän kohdalle oli hyvin tilaa kirjoittaa asioita ylös. Puutteitakin oli, kuten nimipäivät puuttuivat (meidän perheessä aina on toivotettu nimipäiväonnittelut, ja nyt jouduin katsomaan ne toisesta kalenterista ja kirjoittaa tuohon kalenteriin nimpparisankarit ylös. Ei iso homma, mutta kuitenkin niinsanotusti turha). Lisäksi muistiinpanosivuja ei ollut kuin ihan muutama. (ne olivat heti täynnä ja loppuajan olen joutunut kalenterin välissä kuljettaa vihkoa, mihin saan kirjoitettua isommat muistiinpanot ylös).

kalenteri.jpg

Eilen siirryttiin marraskuun puolelle, joten kohta olisi aika ostaa ensi vuodelle uusi kalenteri. Olen käynyt niitä jo katselemassa eri kaupoissa sekä selannut erilaisia nettisivuja, mutta vielä ei ole sitä oikeaa kalenteria löytynyt. En kaipaa kalenteriin mitään ylimääräistä, enkä jaksa alusta asti sitä askarrella. Minulla on kyllä värikoodit tietyille asioille ja käytän muistilappuja sekä tarroja, mutta siihen jää taiteellisuuteni. Haluan kalenterin olevan hyvin selkeä, yksinkertainen ja että siinä on hyvin tilaa kirjoittaa tapahtumia, suunnitelmia ja menoja ylös. Lisäksi hyvät muistiinpanosivut, joko kuukausien välissä tai kalenterin lopussa olisi hyvät ja muovitasku olisi iso plussa. Tykkään myös tosi paljon kauniista kuvista, vaaleanpunaisesta ja erilaisista mietelauseista.

Nyt pitää vielä jatkaa kalenterin metsästystä ja tutkia mikä olisi kiva kaveri ensi vuodelle 🙂

Minkälaisista kalentereista te pidätte? Onko teillä hyviä vinkkejä vuoden 2019 kalenteriksi?

<3N

Suhteet Oma elämä