Viisi kuukautta vauvaelämää takana!
Viisi kuukautta sitten hänet synnytin ja nyt hän on jo iso poika. Aika kuluu uskomatonta vauhtia nyt kun hän on täällä. Koko raskausajan aika suorastaan mateli ja loputtoman pitkät päivät seurasivat toisiaan. Nyt päivät kiitävät ohi kuin pikajuna ja koko ajan tuntuu vaan olevan uusi maanantai ja uusi viikko. Jokaisesta päivästä olen nauttinut ja on ollut mahtavaa kokea vauva-arki uudestaan monen vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa vielä viisaampana, valmiimpana ja rennompaa kuin aikaisemmin. Vaikka jokaisen lapsen kohdalla olen kyllä vauva-ajasta osannut nauttia!
Hän ihmettelee itsekin miten voi olla jo viisi kuukautta vanha!
Veikko on ollut äärettömän helppo ja ihana vauva. Hän ei turhia itke ja kitise, vaan möllöttelee enimmäkseen tyytyväisenä. Hän nukkuu hyvin ja osaa nukahtaa itsenäisesti. Tosin tuossa kesäkuun helteistä alkoi sellainen parin viikon ajanjakso, jolloin Veikko oli hereillä joka yö pari tuntia, yleensä klo 4-6 aamuyöstä. Tuolloinkaan hän ei vaatinut mitään palvelua, iloisena möyrysi sängyssään ja jutteli kuulumisia… Onneksi kuitenkin tällä hetkellä yön valvomiset on takanapäin ja taas keskitytään nukkumiseen. Esimerkiksi eilen illalla Veikko laitettiin yöunille klo 19.30, hän heräsi syömään 04.15 ja nukkui vielä kuuteen asti. Veikon aamut alkavat pääsääntöisesti 7 aikaan. Ja tuohon aikaan on ihan sopivaa minullekin herätä, kun yöt nukutaan hyvin.
Veikko on elellyt pelkästään tissimaidolla, mutta eilen meidän täysimetys päättyi lusikalliseen bataattia (imetys ei siis päättynyt, mutta nyt mukaan astuu pikkuhiljaa myös kiinteät ruuat) Bataatti kelpasi! Paitsi ihan vähän piti irvistää, koska olihan se nyt vähän eri makuista kuin maito, mutta ilmeisesti jatkoon meni kuitenkin. Olisin halunnut jatkaa täysimetyksellä puolivuotiaaksi, mutta kohonnut allergiariski sai kuitenkin toisiin ajatuksiin. Eli nyt viiden kuukauden iässä päätettiin sitten aloittaa ruokakokeilut, koska tänä päivänä suositellaan ennemmin siedätystä, kuin ruoka-aineiden välttämistä.
Veikko osaa kääntyä, kieriä, jonkin verran ryömiä (tai jollain tavalla möngertää eteenpäin), tunnistaa oman nimensä, kuuntelee ja seuraa tarkasti mitä ympärillä tapahtuu ja on ihanan seurallinen poika. Hän on iloinen, hauska ja omaa selvästi hyvän huumorintajun (äitiinsä tullut). Hän juttelee ja innostuu kun hänelle jutellaan. Hän tunnistaa tutut kasvot ja katselee vieraita hetken aikaa mieluusti tutun sylin turvissa. Hän on myös herkkä poika, joka säikähtää välillä kovastikin outoja ääniä tai yllättäviä tilanteita. Nopeasti päästään kuitenkin säikähdyksistä ylikin.
Koitan pitää kiinni rutiineista, en orjallisesti, mutta melko tiukasti kuitenkin. Lastensuojelun parissa töitä tehneenä ajattelen rutiinien olevan äärettömän tärkeitä ja luovan lapselle tärkeää perusturvallisuuden tunnetta. Lapsi tietää mitä milloinkin tapahtuu ja osaa itsekin ennakoida päivän tapahtumia jo tosi pienestä. Lastensuojelun piirissä olevilta lapsilta puuttuu elämästä usein (ei siis todellakaan kaikilta, mutta monelta!) juuri ne tutut ja turvalliset rutiinit, jotka jo itsessään toisivat elämään rauhaa ja järjestystä. Toisaalta, silloin kun rutiinit ovat kunnossa, lapsi kestää hyvin pienet vaihtelutkin. Rutiinien lisäksi minulle on tärkeää viettää paljon aikaa ja kommunikoida vauvan kanssa, koska tiedän varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen muodostumisen tärkeyden ja merkityksen. Kaikki se hyvä mitä tehdään nyt, kantaa hedelmää pitkälle tulevaisuuteen. Ja mikä voikaan olla parempaa kuin vauvan kanssa touhuilu 😍 Me lauletaan, lorutellaan, leikitään ja sylitellään paljon. Ja nauretaan, otetaan tää elämä haltuun ilon kautta! Mutta hän kuitenkin viihtyy myös yksinään ja ilman sen kummempia virikkeitä, mikä sekin on tärkeää. Itselleni ihan nou nou -ajatus on sitteri telkkarin eteen, jotta vauva viihtyy. Siihen en pysty. Eikä meillä ole edes sitteriä, ei olla koettu tarvetta hankkia. Ja vauvat ei tarvitse telkkaria.
En tällä hetkellä juurikaan koe tarvitsevani omaa aikaa, vaan mulle riittää ne hetket kun Veikko touhuilee isänsä kanssa tai on isovanhempien kanssa vaunulenkillä ja minä saan puuhailla omia juttujani tai olla puuhailematta mitään. Mulle olisi ihan mahdoton ajatus jättää vauva hoitoon ja lähteä esimerkiksi viihteelle. En pysty, enkä halua. En ole halunnut yhdenkään lapseni vauvavuotena. Enkä halua vauvaa muutenkaan jättää kenellekään hoitoon juuri ollenkaan, eikä ole kysymys siitä ettenkö luottaisi, en vaan halua. Sitä en laske hoitoon jättämiseksi jos hän on isänsä kanssa, koska isä on vanhempi siinä missä minäkin ja Veikolle yhtä läheinen. Veikko on ollut isovanhemmilla pari kertaa lyhyen ajan ja silloinkaan en osaa keskittyä mihinkään, vaikka tiedän ettei hänellä ole mitään hätää. Nämä ovat siis MINUN ajatuksia ja tuntemuksia, eikä ole tarkoitettu arvostelemaan kenenkään muun vanhemmuutta. Tiedän jo entuudestaan miten nopeasti tämä ensimmäinen vuosi sujahtaa ohi, enkä halua hukata siitä mitään turhaan. Omaa aikaa kaipailen enemmän sitten kun vauvasta tulee taapero, joka ehtii häistä läksiäisiin ja kaikkea siltä väliltä silmänräpäyksessä. Onneksi siihen on vielä hetki, vaikka toisaalta tämä aika sen pikajunan lailla kiiruhtaakin…
Onneksi vauvavuotta on vielä reilusti jäljellä ja saadaan nauttia toisistamme, verkkaisista päivistä, kiireettömistä aamuista ja ihmetellä kaikkea ympärillä olevaa ja tapahtuvaa ❤ Ja yhdessä unelmoida tulevasta!