Heippa ja terveiset Saksasta,

Tiedätkö kun elämässä aina tapahtuu ja sattuu ja vaikka mieli säilyisi miten virkeänä ja pirteänä niin sitä tulee vähän epäluuloiseksi. Tai ainakin kuvittelee tietävänsä hiukan paremmin kuin kaikki muut, miten tämä maailma pyörii.

Sillä tavalla selviytyy – lokeroimalla ja poteroitumalla. Suoraan menemällä ja omia päämääriä ja tavoitteita kirkastamalla. Suoraan meneminen on kaikista helpointa silloin, kun laittaa nätisti toiset ihmiset tiettyihin muotteihin ja siten tekee heistä ymmärrettäviä. On hyviä ja pahoja, kauniita ja komeita, epäonnistuneita, pyrkyreitä, viisaita ja hölmöjä.

Mutta kun kiire hetkeksi helpottaa ja päätyy lehmiä ympäröiville kukkuloille kielitaidottomana, muistaa taas jotakin: Menestyminen on elämässä toissijaista, paitsi jos sitä mitataan lämpöisten hymyjen määrässä.

Pienen maalaiskylän idyllin voisi siis nähdäkin lääkkeenä kyynisyyteen. Kyynisyyden takia niin monet hyvät asiat sivuutetaan.Sellaiset asiat, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Lääkkeenä kyynisyyttä vastaan toimii uskoakseni myös:

• Puutarhanhoito. Haaveilen päivittäin omasta puutarhasta. Siitä tulee sopivan sekainen, täyteläinen ja värikäs. Sellainen, jossa kasvit ja vihannekset kasvavat ja kaikilla on hyvä olla. Tällä hetkellä haavepuutarhassa myös tallustaa lehmä mutta ehkä kanoihin on tyytyminen.

• Uusien asioiden kokeileminen ja opettelu. Olen opetellut kesän aikana liikkumaan long boardin avulla. Aluksi pelkäsin kaatavani ohi kävelevät lapset kumoon ja naarmuttavani jokaisen 10 metrin säteellä liikkuvan auton. Ja itseni. Muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen kutsuisin rullailua jo mukavaksi. Silti osaksi lautailua kuuluvat epäröinti, pelkuruus ja itsensä naurettavaksi kokeminen. Kaikki tunteita, jotka kuuluvat uuden opetteluun.
• Kaikki ne ihmiset, jotka eivät juuri puhu englantia, mutta siitä huolimatta yrittävät niin kovasti. Mikään ei lämmitä mieltä enempää.
• Ajatus villasukista sandaaleissa. Istuin tänään sairaalan odotusaulassa, kun löysin saksalaisesta aikakauslehdestä kuvan, jossa tyttö on pukenut villasukat sandaalien kanssa. Ajatus siitä, että saa palata kotiin samojen kenkien kanssa, joilla on kulkenut läpi kesän, on kotoisa.

Vähemmän kyynisyyttä ja enemmän kaikkea muuta toivottelee,

Vilmiina

Parahin Mia Kankimäki,

Sain nimipäivälahjaksi äidiltäni kirjasi Naiset joita ajattelen öisin. Uppouduin kirjaan joulukuussa pimeinä iltoina peiton alla.

Lukemisesta seurasi hirveä matkakuume. Teki mieli kuljettaa koko pieni omaisuus matkalaukussa, nähdä uusia paikkoja, ihmisiä ja kokea seikkailuja. En halunnut lomailla, vaan matkustaa polvet ruvelle ja silmät säihkyen. Olla avoin ja eksyksissä samaan aikaan.

Ja sitten kävi niin ihanasti, että eräänä helmikuun aamuna asuinkumppanin puhelin pirisi ja häntä kysyttiin kesätöihin Sveitsiin. Istuin valkoisen keittiönpöytämme ääressä ja eteeni maalautui kuva alppimaisemasta. Vihreistä niityistä, raikkaasta ilmasta ja vuoristoista. Vanha tuttu matkakutkutus hiipi vatsan pohjalle – miten ihanaa olisi kokea kesä vieraassa maassa.

Ja täällä sitä ollaan, lopulta Saksan puolella mutta Alppien juurella. Ilma on ollut raikasta ja aurinko polttava. Ja vuoret ovat kutsuneet, viikonloppu toisensa perään vuorille on päästävä. Kun perjantaina kello kääntyy kolmeen, olemme suunnanneet kohti korkeuksia.

Kirjasi koostuu rohkeiden yönaisten neuvoista. Naisten, jotka uhkasivat oman aikansa käsitystä siitä, mitä nainen voi ja saa tehdä. Kirjaa lukiessani kirjoitin muutamia neuvoja ylös tulevaisuuden varalta vaikkakin silloin tietämättäni, että neuvoille olisi pian tarvetta.

Ensimmäinen ylös kirjoittamani neuvo yönaisilta oli: Jos haluat jotain, tee se. Olen itse aina ollut huono haluamaan, mutta lyhykäisessä elämässäni olen pyrkinyt tarttumaan niihin tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin, joita eteen tulee. Vaikka harvoin kotisohvalta tullaan hakemaan, niin joskus niin kuitenkin käy. Ja kun joku soittaa ja pyytää muuttamaan kesäksi Saksaan, ei ole varaa sanoa ei. Ei, vaikka hetken kuluttua päässä alkaa raksuttamaan miten asuminen, työt ja raha-asiat saadaan järjestymään. On lähdettävä, helpompaa tapaa lähteä ei taida olla.

Lähdin siis avopuolison perässä ulkomaille, hän tekemään töitä, minä viimeistelemään opintojani. Tästä seurasi käytännönongelma, johon myös yönaiset tarjosivat neuvojaan: Ei haittaa vaikkei sinulla olisi rahaa: pummaa, pihtaa, kirjoita kirjoja, kerää kiviä tai nuku vaikka pöydän alla, jos tarpeen.

Pummaaminen on käynyt ketterästi: valtion tarjoama laina sekä tienaava kumppani. Kesä on kulunut etsien halpoja ja toimivia vaihtoehtoja niin ruuan kuin liikkumisen suhteen, niinkuin elämässä noin yleisestikin. Juhlista ja ilmaisesta ruuasta emme ole kieltäytyneet. Toisaalta samalla räätäli on korjannut hajonneet kengät maksutta ja tarjoilija on ojentanut tarjotun tipin takaisin. Pummaamisen sijasta meille onkin annettu ja tarjottu. Pihtaaminen ei ole ollut ongelma, koska 10 000 asukkaan kylässä ei ole juuri aineellisia houkutuksia kauppojen hyllyillä. Niinpä olen käyttänyt aikani lukemiseen, kirjoittamiseen, kävelyyn, juoksemiseen, kukkien keräilyyn sekä erinäisten vehnäjauhoreseptien testaamiseen.

Matkustamisen käytännönvinkkien lisäksi yönaiset muistuttivat siitä, miten tärkeää itselleni on kokea, tarkkailla ja kirjoittaa. Sen vuoksi olen tehnyt kesällä pieniä reissuja ihan itsekseni. Muistuttanut itselleni kuka olen ja mihin pystyn.

Pystyin lähtemään kesäksi tänne, koska ajoitus oli täydellinen – en ollut sidottu mihinkään. Samalla olen kipuillut kesällä sen suhteen, miten yhtäkkiä olen se, jolla on aikaa siivota ja tehdä ruokaa, leikkiä kotiäitiä, vaikken sitä roolia koe omakseni. Aiheesta valittaminen tuntuu typerältä tai lähinnä sen tunnustaminen, että olen kokenut ajoittain niin – kokenut eläväni toisen siivellä. Siksi tärkein yönaisten neuvo kesälleni onkin ollut: Älä märehdi, mene.

Täällä sitä siis ollaan. Märehtimättä sitä, miten täydellisen helposti kaikki omalta osaltani on asettunut uomiinsa. Miten joskus elämässä onni potkaisee toista niin, että siitä pääsee itsekin osalliseksi. Ja silloin on parempi tehdä, römytä ja tiskata, eikä käyttää kesäpäiviänsä omaa identiteettiä murehtimalla.

Eli kiitos Mia kirjastasi ja etsimistäsi yönaisista, joiden neuvot ovat sovellettavissa myös vähemmän itsenäisten ja uraa uurtavien naisten elämässä  yhä edelleen.

Rakkaudella,

Vilmiina