Heippa. Ajattelin näin pitkästä aikaan vähän avautua tänne. Musta tuntuu että ketään ei kiinnosta mun elämä… No siis onhan mun elämä aika tylsää ja sama arki toistuu että eihän siinä olekaan mitään ihmeellistä ja mitään ei tapahdu. Sisko menee naimisiin ja sillä on oma elämä. Ja en tarkoita sitä etten olisi iloinen sen puolesta. Mä tunnen itseni niin tylsäksi ja turhaksi. Sama mun elämä jossa ei tapahdu mitään kiinnostavaa. Haluaisin nauttia täysillä mun elämästä ja lähteä jonnekkin kauas. Mutta ei ole niin helppoa kun on paniikkihäiriö joka vaivaa joka ikinen päivä. Turhauttaa ja raivostuttaa tämmönen. Kun tapahtuisi edes jotain suurta ja uutta että jotain edes tapahtuisi. Kaikilla muilla on kaikkea kivaa ja uutta elämässä jatkuvasti. Mut tuntuu että oon jossain hamsterin pyörässä joka pyörii samassa kohtaa kokoajan. Tunnen itseni niin huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmisenä. Ja se että musta ei ole mihinkää ja moni muukin ajattelee niin ihan varmasti ja ymmärrän sen kyllä. Oon tottunut siihen jo mutta tuntuuhan se pahalle… Luulisi että kun mulla on ihana puoliso, kaksi kissaa, hamsteri ja kaloja että elämä olisi ihanaa yms. Mutta ei. Voisin kuvailla mun elämää tällä hetkellä että se on semmoinen harmaa ja yksivärinen ja ilman minkäänlaista ääntä. Voi olla että tää on jotain masennustakin… en tiedä. Tekisi mieli aloittaa joku harrastus en vaan tiedä että mikä se voisi olla ja mitä haluan. Tekisi mieli myös tehdä jotain suurta mistä voisi läheiset olla ylpeitä. Tuntuu jotenkin pahalle ja häpeän itteeni kun en tee mitää. Oon jotenkin todella säälittävä ja epäonnistunut  tapaus. Paniikkihäiriö ja masennus vaivaa. Ja siis eihän siinä mitään ihmeellistä olekkaan. Olisi kiva tehdä jotain suurta mutta se just kun en tiedä että onko musta edes siihen tai yhtään mihinkään…. Enkä mä mitään sääliä tai huomiota halua. Mutta kun mitään ei oikeasti tapahdu mun elämässä. Sitten sekin tuntuu pahalle että läheiset sanoo ja ajattelee kun olen tekemässä jotain vähän isompaa mun elämässä niin sanotaan ja epäillään heti että musta ei ole siihen joko paniikkihäiriön tai stressin takia jonka takia mun päähän tulee väkisinkin se ajatus että niinhän se oikeesti on että musta ei ole siihen ja joo molemmat on isoja ongelmia mussa ja yritän päivittäin taistella niitäkin vastaan. Ja eihän musta töihinkään ole ja paniikkihäiriö on syy siihenkin sen tiedostan ja hyväksyn kyllä vaikka se suututtaakin ja harmittaa. Olen ollut kohta kaksi viikkoa kipeenä ja en tietenkään ole saanut mitään päivien aikana aikaiseksi se nyt on tietenkin ymmärrettävää. Tekis mieli lähteä puolison kanssa jonnekkin kauas vaikka ulkomaille mutta eihän meillä ole varaa. Olen sanonut kavereille etä olen täällä ja mulle voi puhua jos jokin asia vaivaa tai harmittaa ja niin oletan myös että mun läheiset tekisi niin mutta tuntuu että mua ei huomata tai mulla lukee otsassa että älkää vaan avautuko mulle yms… sen takia tunnen itseni niin turhaksi ihmisenä ja mietin että mitä mä olen tehnyt väärin että olenko oikeasti niin huono ja epäonnistunut ihmisenä. Haluaisin olla joku muu. Nyt tähän mun elämän ja muhun pitää tulla joku muutos! En jaksa enää tätä samaa ja sitä että kukaan ei usko muhun että musta on johonkin isompaan. Joku harrastus tai joku muu pitäs keksiä.Mutta tälläistä tällä kertaa…

Haluan kertoa mun elämäni kamalimman ja pelottavimman tapahtuman, minkä olen kokenut. Tämä tapahtuma vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämääni todella paljon.

Tapahtumapaikkana oli yksi Etelä-Suomen kaupungeista, mutta kaikki alkoi Pohjois-Savon pikkukaupungista, jonne menimme puolison kanssa kaverin luokse. Tälle meidän kaverillemme me kerroimme puolisoni kanssa, millainen sen kaverin tyttöystävä oikeasti on. Heillä oli tullut paha riita ja tarkoituksena oli selvittää välit.

Olimme siinä kaverin luona yhden yön, jonka jälkeen jatkoimme kolmisin matkaa Etelämpään. Luulimme puolison kanssa koko ajan, että kaveri on uskonut meitä, mitä olemme hänen tyttöystävästään kertoneet

Etelä-Suomessa vastassa oli kaverin tyttöystävä ja hänen kaverinsa, jota emme tunteneet, ja meillä ei ollut mitään tietoa minkälainen tyyppi hän todellisuudessa oli… Kaveri ja hänen tyttöystävänsä alkoivat selvitellä välejään, ja kaikki näytti hetken menevän ihan hyvin. Tällä meille tuntemattomalla tyypillä oli seksihuumetta, jota minäkin kokeilin koska mua kiristettiin siihen. Lisäksi joimme. Itse en juonut paljoa.

Aluksi tämä tuntematon tyyppi oli mukavan oloinen, mutta sormia näpäyttämällä käytös muuttui. Hän alkoi muun muassa huutamaan miksi ollaan tunkeuduttu hänen kotiinsa. Sitten hän soitti hätäkeskukseen meistä valheellisia juttuja.

Muistan, kun siellä pyöri moottoripyöräjengi Helvetinenkelit samaan aikaan kaupungilla.

Kaverilla ja sen tyttöystävällä tuli riitaa, jonka takia kaveri lähti ulos. Mun puoliso lähti hänen peräänsä, jonka jälkeen jäin asuntoon kaverin tyttöystävän ja sen tuntemattoman tyypin kanssa.

Yritin lähteä myös ulos, mutta yhtäkkiä tämä tuntematon tyyppi otti veitsen ja uhkasi tappaa mut, jos lähden.  Silloin ajattelin, että kuolen. Tilanne rauhoittui ja mun puoliso ja kaveri tuli takaisin sisälle. Kaverin tyttöystävä sai puhuttua kaverille, mutta kaveri uskoi mieluummin tyttöystäväänsä kuin meitä.

Sitten tämä tuntematon tyyppi muuttui taas… Hän käski meitä poistumaan kodistaan ja tietenkin meidän piti lähteä.  Alkoi olla myöhä ja mun puoliso oli todella humalassa ja itse olin todella väsynyt. Akut oli vähissä molempien puhelimissa. Meillä ei ollut paikkaa mihin mennä ja jouduin ”raahaamaan” puolisoa ympäri kaupunkia. Mulla oli todella kylmä.

Yritettiin löytää joku paikka mihin mennä ja vihdoin päästiin yhteen rappukäytävään. Vähän aikaa nukuttiin siellä, tai ainakin yritettiin pelon vallassa, että mitä jos joku näkee ja soittaa poliisit. Niinhän siinä kävikin, kun oltiin nukuttu.

Heräsimme siihen, kun poliisit osoittelivat taskulampuilla meitä ja käskivät meidät pois käytävästä. Mentiin takaisin samaan paikkaan tuntemattoman tyypin kotiin ja kaikki oli ihan okei. Haluttiin kuitenkin pois sieltä ja ajattelimme, että sinne emme enää ikinä mene, ja laitoimme samalla välit poikki kaikkiin kolmeen. Vihdoin pääsimme junalla takaisin kotiin ja menimme saman tien nukkumaan.

Tänä päivänä tapahtumat tulevat lähes päivittäin mieleeni. Esimerkiksi kylmä ilma, jotkin ihmiset tai elokuvat/ohjelmat laukaisevat muistot. Joskus ne tulevat itsestään.