Tautinen talviaika

Lapsiperhe-elämässä yleensä eniten vituttaa kaikki, mutta erityisesti inhoan talviaikaa tauteineen. Vanhempi poikani on ollut kolmepäiväisessä ripulitaudissa tammikuun alussa. Heti perään tammikuun lopussa hän oksensi vuorokauden ja tällöin oksensi myös pikkuveli. Tänään hän valitti mahakipua ja huonoa oloa lähtien koulusta kotiin. En kestä, jos taas yrjötään.

Vatsatauti on paskamaisin riesa, jonka lapsiperhe voi itselleen saada. Toiseksi eniten rasittaa jatkuva nenien vuotaminen, kurkkukivut, kuiva yskä, joka muuttuu parantuessaan taaperolla tekoyskäksi sekä yhden päivän kuumeet, joista ei tiedä, mitä ne ovat. Ärsyttää, kun mukulat ovat tautipesäkkeitä, ja itse joutuu usein myös kärsimään samat vaivat.

Olen tautikammoinen jollain tasolla. En mitenkään hullulla tavalla ja kykenen olemaan hinkkaamatta käsiä rikki desinfiointiaineella, mutta välttelen silti mielelläni sairastavia. Alakoulun opettajana saa kunnian vähintään kerran talvessa kutsua siivoojat luokkaan hoitelemaan ties mitä eritteitä, joten en voi syyttää pelkästään omia jälkeläisiäni taudinkantajiksi. Mietin silti aika usein, että tätäkään rumbaa ei tässä mittakaavassa olisi, jos olisin joskus muistanut käyttää kortsua.

Jostain laupiaasta syystä meillä sentään nuorempi ei ole kovinkaan sairastavainen. Kyllä hänkin bakteereja naaraa, mutta aika paljon pienemmällä prosentilla kuin veljensä. Pääsääntöisesti kuopus nuhastelee, kun taas esikoinen oksentaa, ripuloi, poskionteloi, kurkkukipuilee ja päänsärkyilee. Varmasti iso osa vanhemman pojan vaivoista menee kaikennäköisen henkisen herkkyyden piikkiin, mutta kun ikinä ei tiedä.

Itse valmistaudun jokaiseen kivistykseen kuin henkiseen talvisotaan. Toivotaan, että meillä ollaan tänään edes ruumiillisesti terveitä!