Rumuus vapauttaa

Rumana olo on helpompaa kuin kauniina oleminen. Rumuus ei vaadi mitään, eikä se anna. Rumana saa vain olla eikä rasitu polla. Siksi minä pidän rumana olemisesta enemmän kuin kauneudesta.

naamanvaanto.jpg

Mulle on aina ollu helpompi olla ruma kuin kaunis. Yleensä suhtaudun jäävisti, jos minua kehutaan kauniiksi. Olen elänyt koko ikäni tämän saman naaman kanssa, joten en osaa sanoa onko se kaunis vai ei. Se olen vain minä. Yleensä pyrin meikkaamalla tekemään naamataulusta itselleni siedettävän, vaikka viihdyn kyllä hyvin ilman meikkiäkin. En tunne olevani yhtään sen rumempi tai kauniinpi meikillä tai ilman.

Sosiaalinen media on korostanut mielestäni kauneuden ihanointia. Itselleni selfie-kulttuuri on vierasta. En ymmärrä miksi ihmiset haluavat ottaa joka päivä kuvan omasta pärstästä ja julkaista sen somessa. Ymmärrän sen siinä tapauksessa, jos taustalla tapahtuu jotain jännittävää tai henkilön naamassa on jotain erikoista näytettävää, mutta päivästä toiseen samanlaiset söpöstelykuvat ”jee, koulupäivä” tekstillä ei vaan sykähytä. Itse otan selfiet tahallani päin helevettiä. Yleensä myös laitan tekstiksi #pieruja, #yksisarvinen, #sateenkaari tai #ripuli (se voi olla jollekkin yhtä ärsyttävää kuin minulle perusselfiet, hahah). Se on vähän niinkuin sellainen pakkomielle. En jaksa ottaa selfietä tosissani niinkuin en montaa muutakaan asiaa tässä elämässä.

naamakunnolla.jpg

”Kauneus on katsojan silmässä” on varmasti kaikille tuttu sanonta. Eli kauneus riippuu siitä kuka katsoo, koska jokainen ihminen pitää eri asioita kauniina. Minun mielestäni se, mitä ihminen pitää kauniina, kertoo enemmän ihmisestä itsestään kuin henkilöstä tai asiasta, jota hän katsoo. Se, mitä ihminen pitää kauniina tekee ihmisestä kauniin. Saatteko ajatuksesta kiinni? Se onkin katsojan silmä, joka on kaunis?

Muksua sunnuntaita lilyläiset ♥

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Pullataikina on #rantakunnossa

Luin ensn Kunnon Mamma-blogista rantakuntohaasteesta ja nyt huomasin, että moni muukin lilyläinen on ottanut asian puheeksi. Tää tuli aika hyvään saumaan, koska olen ottanut vasta itsestäni ns. aloituskuvat ja mietiskellyt, että postaanko vaiko en. Nyt tiedän. Postaan. Tottakai.

collage_20150517164419566.jpg

Löysää on keskivartalon kohdalla, mutta jalat ja kädet ovat ihan hyvässä kuosissa. Ainakin omasta mielestäni. Tällä hetkellä olen niin tyytyväinen vartalooni, että en jaksa valittaa löysistä kohdista. Ne on osa minua ja se sopii minulle. Monesti peiliin katsoessani mietin, että tämän painoinen haluaisin olla aina. Tämä on minulle luonnollisin olomuoto. Pullataikina. Olen tasapaksu joo, mutta en mää mikkään fitnessmalli tahokkaan olla. Mulle tärkeintä on se, että peruskunto on hyvä ja lihaksista löytyy pikkasen voimaa, että kestäisin raskaita painon nostoja. Olen valmistumassa lähihoitajaksi ja siinä työssä, jos missä, tarvitaan habaa 😀

Mä oon se tavallinen nainen, jonka paino jojottelee ylipainosta normaaliin painoon noin kahden vuoden sykleissä. Ihannepainoni olisi 65,5kg ja noin kolme vuotta sitten olinkin saavuttanut sen. Mitä kävi? En tuntenut vartaloani enää omakseni. Keho tuntui vieraalta ja vaikka sain paljon kehuja, mikään uudessa vartalossani ei tuntunut hyvältä. Huomasin pian, että aamurutiineihini kuului peilin edessä alasti seisominen ja läskien etsiminen. Jos huomasin salilla, että maha pönöttää, sain hirviän raivarin itselleni siitä että olin ollut laiska. Mieleni sairastui, pelästyin ja niinpä lihoin. Tunsin itseni taas minuksi. Kun on ollut yläasteesta asti pullataikina, ei osaa enää olla muuta.

Nyt treenausmotivaationi ei kumpua vartalostani. On ainoastaan mielenkiintoinen nähdä mihin suuntaan vartaloni muokkautuu tämän elämäntapamuutoksen kautta. Haluan vain energisempi, vahvempi ja tasapainoisempi. Haluan olla terve koko loppuelämäni. Uskon, että kun saan unen, syömisen ja liikunnan kontrolliin, samoin koko muu elämä loksahtaa paikalleen. Ehkä. Toivottavasti. Ainoa viholliseni tässä olen minä itse. Aion siis mennä sillä mentaliteetilla eteenpäin. Olen päättänyt voittaa itseni.

Pullataikina on yhtä hyvä rannalla kuin luuviulu, mätisäkki, kukkakeppi tai manaatti. Ollaan kuitenkin kaikki yhdessä tällä maapallolla, joten hyväksytään toisemme sellaisena kuin olemme ja keskitytään toisten ulkonäön sijasta hyvään fiilikseen ja mahtavien kokemusten kokemiseen, niin on sitten muutakin muisteltavaa mummona ja pappana kuin vaa’an numerot. Eiks je? 🙂

dsc_0092.jpg

Täällä ylypiä pullataikina kärsii jumalattomasta jumista eilisestä jalkapäivästä. Vois jösses.
Ei kipuu, ei höytyy.
Eilisen kipu on tän päivän voimaa. 

Se mikä ei tapa vahvistaa.
Psyykkailen tässä ittiäni. Muuten tuntuu etten seleviä.
Vielä lopuksi hyvä muistaa;

soulfood.jpg
(Paitoja, laukkuja ja muuta kivvaa voi ostaa täältä.)

Suhteet Oma elämä Terveys