Mantelin ensimmäiset päivät kotona

Manteli on ollut kotona kymmenen päivää. On tosiaan ollut sellainen olo, kuin taloon olisi saapunut vauva. Me tutustumme toisiimme ja Manteli kohtaa koko ajan ihan uusia tilanteita. Pehmeä sohva on ollut ihmeellinen ja niin ihana, ettei tiedä miten päin siinä olisi! Sukeltelua sohvatyynyissä!

Kissa oli ensimmäisen viikon mökillä hoidassa, niin Manteli sai hetken tutustua Katja-koiraan, minuun ja kotielämään rauhassa. Reviiritietoinen kissa ei olisi välttämättä helpottanut ensimmäisiä päiviä. Olen aika varma siitä, ettei Mantelilla ole kokemusta kotikoiruudesta. Kaikki oli asunnossani mielenkiintoista ja innostavaa. Mitä vaan saa syödä ja miten vaan saa sekoilla! Manteli on kuitenkin tosi kuuliainen, eikä ole ensimmäisen illan jälkeen kantanut irtaimistoa suussaan. Roskista tulee vähän pengottua ja paperia silpottua, jos en ole näkemässä. Nämä niin sanotut tuhot ovat niin pieniä, etteivät ne edes haittaa. Olin kuitenkin varautunut pahimpaan. Yksi asia, joka tulisi aina tiedostaa kun adoptoi katurkoiran (tai ylipäänsä ottaa eläinystävän) on se, että se saattaa tuhota sinulle tärkeitä esineitä tai syödä ulko-oveesi reiän. Ei ole mitään syytä rankaista koiraa siitä, jos se syö kalliit kenkäsi. Koira ei ole kuitenkaan tehnyt mitään tietoisesti väärin vaan ehkä yrittänyt kertoa, ettei kaikki ole hyvin. Kannattaa siis piilottaa itselleen tärkeät esineet. Minä olen nostanut vain kirjastonkirjat korkeammalle.

Manteli on neljäs oma koirani ja pyrin siihen, etten ainakaan toistaisi samoja virheitä, joita olen aiempien koirieni kanssa tehnyt. Yksinoloa on harjoiteltu vasta tosi vähän. Ensimmäisen kerran poistuessani kotoa, olin poissa tunnin ja eristin molemmat koirat makuuhuoneeseen. Nyt lähtiessäni kotoa olen jättänyt eläimet yhdessä koko asuntoon ja pisin aika poissa on ollut kaksi tuntia. Olen aika varma, ettei eroahdistusta ole ja alan pikkuhiljaa pidentämään aikaa.

Ensimmäinen viikko oli kiireinen kun osallistuin samalla romutaidekurssille, jonka aikana tuli valmistaa kaatopaikalta löytämistään romuista teos. Olisin voinut työskennellä muiden taiteilijoiden kanssa Hirvitalon pihassa, mutta koirien ja oman itseni takia päätin tehdä sen työhuoneella. Näin ei olisi liikaa ulkoisia häiriö/stressitekijöitä ja työhuonekin tulisi tutuksi. Samalla viikolla oli toisenkin näyttelyn ripustus, siellä Manteli ja Katja olivat molemmat mukana ja kaikki meni rauhallisesti.

Samalla viikolla oli siis kahdet avajaiset ja molempiin oli otettava Manteli mukaan. Perjantain avajaiset menivät hyvin. Huomasin kyllä, ettei Manteli ollut niin rentoutunut kuin kotona ja loppuillasta se murisi matalasti lähestyville lapsille. Seuraavana päivänä matkustimme ensimmäistä kertaa bussilla toisiin avajaisiin ja kaikki näytti menevän aluksi hyvin, kunnes Manteli pelästyi yllättäen kohti juoksevaa lasta. Sen jälkeen sille jäi päälle jonkinlainen stressitila ja lähdinkin lähes heti kotia kohti. Kotimatkalla jäimme istumaan Pyynikin kallioille eikä Manteli pystynyt rauhoittumaan vaan murisi ja haukkui koko keho täristen kaikelle ohi liikkuvalle. En oikein tiennyt miten toimia, koska koiran käytös muuttui niin yllättäen. Halasin sitä sylissäni ja rauhoittelin silittämällä. Kun jatkoimme kotimatkaa törmäsimme koiranpentuun, joka sai Mantelin leikkiin mukaan ja silloin se taas palautui entiselleen. Ymmärsin, että vaikka ensimmäinen viikko oli mennyt hyvin, oli tapahtunut liikaa ja liian nopeasti. Jälkiviisaana minun ei olisi kannattanut enää mennä toisiin avajaisiin sen kanssa.

Sitten Filemon saapui kotiin. Olimme käyneet jo kahdesti aikaisemmin moikkaamassa mökillä kissaa ja kaikki meni odotettua paremmin. Muutaman kerran Filemon sähisi ja koitti kynsiä jos Manteli meni liian lähelle. Pari ensimmäistä päivää kotona kissa oli tosi stressaantunut eikä kestänyt yhtään Mantelin lähestymistä. Eläimet myös varmasti vaistosivat minun stressini enkä läsnäolollani ainakaan helpottanut tilannetta. Ongelmallista oli myös se, että Filemon haluaa olla aina sylissäni ja nyt myös Manteli on ominut sylini. Jossakin vaiheessa molemmat olivat sylissäni, toisessa hetkessä Filemon hyökkäsi ja Manteli juoksi karkuun. Itsekin sain kissan hampaat käsivarteeni kun olin tiellä. Nyt kuitenkin kaksi viimeistä päivää on mennyt selkeästi paremmin (kissa on rentoutunut ja Manteli osaa pysyä etäämmällä) eikä tappeluita ole tullut. Öisin Manteli nukkuu toisessa kainalossani ja Filemon toisessa.

Minulla on kyllä käynyt uskomattoman hyvä tuuri näiden katukoirieni kanssa. Niistä huokuu kiitollisuus ja rakkaus, enkä tiedä kuka on pelastanut kenet. Minä heidät vai he minut?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *