Karavaanari
Kun olin pieni, veivät mummu ja vaari minua ja siskoani asuntovaunulla ympäri Suomea ja jopa Norjaa. Norja oli harmaa ja hiljainen. Ikkunasta näkyivät siniset vuoret. Suomessa parasta olivat leirintäalueet ja erilaiset puuhamaat. Aina löysi uusia ystäviä. Oli ääretön vapaus leirintäalueen aitojen sisällä. Mummu ja vaari tuntuivat vain istuvan asuntoautossa ja sen pihalla katoksen alla, pelkkä oleminen riitti.
Joskus 30 vuotta sitten asuntovaunu muutti meidän mökille. Sen näkee mökin ikkunasta. Mummu istutti kauniita kukkia sen ympärille ja vaari rakensi varaston ja huussin, sekä korjasi kaiken. Kesäisin ”assari” oli mummun ja vaarin mökki. Mummu on aina ollut maailman rauhallisin ja kiltein, joskus vaari joi piilopullostaan varastossa viinaa. Aluksi hassuteltiin, sitten alkoi puhe sodasta ja lopulta vaari hermostui kun mummu kuulemma haastoi riitaa. Olen perinyt paljon luonnettani vaarilta, joskus mietin, miksei se mummun rauhallisuus tullut minuun?
Nyt vuosikymmeniä myöhemmin katselen liikkuvan auton ikkunasta vastaantulevia autoja ja aina nähdessäni vanhan asuntoauton huudahdan voi kun olis tollanen! Eiks ois Jyri ihanaa! Palaan niihin tapahtumiin, joita sain kokea pikkutyttönä. Kun vaan voisi mennä kauas kotoa niin, että koti olisikin mukana.
Muutama viikko sitten Jyri tuli kotiin yllätyksen kanssa. Minut vietiin pihalle silmät kiinni. Kurkin vähän salaa ja näin ison peräkärryn, mietin vaan että voi helvetti onko se mennyt ostaan jonkun ruman peräkärryn! Nyt on vaan pakko esittää että ompas ihanaa kun ostit meille TOISEN peräkärryn! Kunnes saan katsoa ja se yllätys onkin ASUNTOAUTO! Vuoden -78 ihanuus, joka on aikaisemmin toiminut sairaala-autona. Se on niin täydellinen, etten muista nipottaa yhtään rahankäytöstä!
Ja vaikka kesä tuntuukin menevän liian nopeasti ohi, eikä kaikkea kivaa kerkiä tehdä, voi tällä autolla ajaa vaikka vain 500 metriä kotoa pois ja yöpyä siinä. Miniloma keskellä viikkoa. Jyri on ehkä vähän liiankin rakastunut tähän kun joka aamu pitäisi mennä asuntoautoon juomaan aamukahvit!
Saan taas olla karavaanari. Voin ottaa perheeni (kissa, koira ja Jyri) ja vaan lähteä. Leirintäalueille tuskin haluan, minulle sopii paremmin parkkipaikat ja epämääräiset pusikot. Ja voikin olla, ettei leirintäalue olisi enää 36-vuotiaan Sannin mielestä niin ihana.
Vaarin viimeinen kesä mökillä oli vuonna 2009. Sen jälkeen mummukaan ei tullut takaisin. Joskus pimeänä iltana seison mökin pihalla ja katson asuntovaunun suuntaan. Kuvittelen mummun keittämässä perunoita pienessä keittiössä. Vaarilla oli aina sinisiä mynthoneita pöydällä, saisinkohan taas yhden? Mutta vaarin kumara siluetti kulkeekin polkua pitkin minusta poispäin. Kesät eivät ole enää samanlaisia kuin ennen.