Hurahdus
Olen 36-vuotias, enkä usko kamalasti enää hurahtavani mihinkään. Jos mietin hurahdushistoriaani, tulee mieleeni astangajooga vuonna 2000. Silloin Tampereella oli vain yksi joogakoulu jonne ihailemani ystävä minut houkutteli. Viikonloppukurssi laittoi nupin sekaisin (tai siis järjestykseen): lopetin tupakoinnin ja alkoholinkäytön, enkä tehnyt enää mitään muuta kuin joogasin (6 kertaa viikossa). Sitä ennen en ollut koskaan oikeastaan urheillut, käytin alkoholia liikaa eikä mikään kiinnostanut. Mutta tässäkin asiassa kävi niinkuin monissa asioissa, joille antaa elämästään liikaa tilaa. Rakkaus loppui lyhyeen. Sen jälkeen joogailin aina sillointällöin kunnes muutama vuosi sitten ymmärsin, että astangajooga on keholleni liian rankka. Toinen ”hurahdus” oli oikeastaan samoihin aikoihin ja se liittyi seksuaalisuuteeni. Olin aina tiennyt ettei sukupuolella ja sukupuolettomuudella ole minulle mitään merkitystä, mutta seurasi aika jolloin todellakin koin tykkääväni vain tytöistä. En itsekään muistanut tuota, kunnes ystäväni lähiaikoina muistutti minua asiasta. Rupesi jotenkin vähän hävettämään, kun nykyään ei haluaisi varmasti sanoa olevansa yhtään mitään minkään suhteen, vaan uskoo siihen, että on kokoajan muutoksessa ja kasvutilassa. Ikäänkuin olisi tyhjä taulu tai lapsi, joka etsii elämäänsä onnellisuutta tuovia asioita.
Viimeviikolla kävin tantraillassa. En tiedä tantrasta juurikaan mitään, satuin vain näkemään Maria Veitolan yökylässä-jakson, jossa emäntänä toimi Kirsi Salo. Salo toimii nykyään tantraohjaajana ja on saanut siitä suurta iloa elämäänsä. Tämä jakso ja muutamat lehtijutut ovat herättäneet mielenkiintoni tantraan. Tantran käsite on monialainen mutta itse olen ymmärtänyt sen olevan yhteydessä mindfullnesiin ja ihmisten välittömään kohtaamiseen. Juuri sellaisiin asioihin, joita elämääni haluan. Lähdin siis kokeilemaan. Kertoessani asiasta ystävilleni olivat kommentit seuraavanlaisia Eiksse oo jotain seksijuttua? Eiks siellä käy vaan hippejä, en mä tiennyt et säkin oot hippi? Ai oikeeeestiko!?!? Olin ehkä vähän hämmentynyt näistä kommenteista ja siitä kuinka stereotyyppinen suhtautuminen ihmisillä tantraan on. Ja huomaan kyllä itsekin olevani samanlainen! Tantratunnin alussa katselin ihmsiä, joista suurimmalla osalla oli rastat ja hippimäiset vaatteet, niiden perusteella sitten ajattelin että oon ulkopuolinen enkä kuulu tähän joukkoon. Että miks jotain pitää olla niin täysillä, että tantra on elämäntapa eikä siihen mahdu mitään muuta. Kaikki koetaan sen tantrisuuden kautta. Kun itse haluan vain jotakin siitä elämääni, mutta en halua olla Sairaan Ihana Tantra Sanni. Haluan koskettaa ihmistä ilman, että se kosketus luetaan seksuaaliseksi ja oppia suhtautumaan jokaiseen ihmiseen ilman ennakkoluuloja (joita minussa on paljon). Seuraavana päivänä voin olla katsomatta ketään silmiin ja välttää kaikkea fyysisyyttä. Voin olla ja olen niin monenlainen.
Ärsyttävin kommentti mitä kasvissyöjä voi saada on sanat viherpiipertäjä tai hippi. Miksei minua ennemminkin kutsuta älyköksi? Eikö juuri tänäpäivänä kaikki tiedä sen, että eläintensyönti aiheuttaa suuria ympäristöongelmia. Pakko kyllä myöntää että olen alkujaan (vuonna 1991) ruvennut kasvissyöjäksi koska isosiskoni pakotti. Seuraavaksi tajusin rakastavani eläimiä niin paljon, että en halua tapatuttaa niitä ja lopuksi vielä pisteenä iin päälle omaan hyvyysegooni tuli nämä tiedot saastuttamisesta. Olen siltikin ihan helvetin kaukana viherpiipertäjästä. Joten voisko nään kommenttien heittäjät päivittää itsensä 2000-luvulle ettei tarvi hävetä niiden puolesta.
Tänään kuuntelin työhuoneella puolet kirjasta ”Mielensäpahoittaja”. Ajattelin että kai se pitää kuunnella kun oli joskus niin paljon otsikoissa. Mietin koko sen kaks tuntia että oisko mun pitänyt nauraa? Onko tää kirja hauska vai mikä tässä on se pointti? Kun mä en nyt naura niin mulla ei oo yhtään huumorintajua. Mutta sitten muistin kuinka yks mun exä on sanonut, että oon hauskin ihminen mitä se on tavannut.
Jonkun toisen mielestä oon tosi tylsä. Itseni mielestä innostunut ja ahdistunut. Ystävän mielestä tärkeä. Suuttuneen mielestä narsistinen. Sen kaiken näkyvän olemisen alla on niin paljon, mut ei se oo koskaan vaan jotain yhtä juttua. On mahtavaa kun voi miettiä millanen sitä oikeasti on, ilman, että kukaan antaa siihen minkäänlaista valmista muottia. Poimii jotain tuolta ja jotain tuolta mut ei hurahda mihinkään yhteen juttuun. Enkä varmaan pienenä olis uskonut, että kasvan ja etsin vielä tämänkin ikäisenä, koska joku oli kertonut mulle, että aikuinen jo tuntee itsensä. Mut ei se todellakaan mee niin ja se on tosi helpottavaa ja mielenkiintoista. On kivaa että voi ”vanhana” löytää uusia itseä innostavia ja parantavia juttuja ja olla vaikka kuolemaansa saakka keskeneräinen.