Positiivisuudesta ja yrittämisestä (Docventures: New Run)
Docventuresin viimeisessä dokumentissa nähtiin kotimainen New Run. Leffa kertoo Pekka Hyysalon, nuoren freestylelaskijan, uskomattoman selviytymistarinan sekä valaa uskoa toivoon, tahdonvoimaan ja parempaan huomiseen. Hyysalo vammautui onnettomuudessa vakavasti.
Dokumentti oli ihan mielettömän positiivinen. Tai siis Hyysalo on mielettömän positiivinen. Omien sanojensa mukaan hän oli onnettomuuden jälkeen masentuneena yhden viikon. Siis yhden viikon! Tilanteessa jossa aivan kaikki pitää opetella uudelleen, eikä ole mitään takuita siitä pystyykö enää kävelemään? Tilanteessa, jossa et pysty enää koskaan tekemään sitä mikä sinulle on ollut rakkainta. Hyysalon asenne ja tapa mennä eteenpäin tuntuu uskomattomalta. Katsoessani dokumenttia pystyn samaistumaan, koska olen itse selkäkipuni vuoksi joutunut luopumaan itselleni tärkeistä urheilulajeista. On pitänyt yrittää hyväksyä se, ettei keho enää pysty liikkumaan niinkuin se haluaisi. Sain dokumentista toivoa siihen, kuinka voin löytää elämääni uusia asioita joihin suhtautua intohimoisesti.
Dokumentissa ei mainita ollenkaan kipua. Mietin, onko se jätetty tarkoituksella pois vai onko tosiaan niin, ettei Hyysalolla ole onnettomuudesta johtuvaa kipua? Hän kuntouttaa itseään yli rajojensa eikä todellakaan mene sieltä missä aita on matalin. Itse olen tehnyt vaikka mitä kuntouttavaa, mutta valitettavasti kiputilani ovat usein esteenä. Tosi monet jumpat jäävät tekemättä vääränlaisen kivun takia. Kroonistunut migreenini estää minua tekemästä monia asioita noin puolet vuodesta. Kaksi viikkoa sitten päätin lopettaa fysioterapeutin ohjeistamat niskajumpat, koska kaulani lihaksia särki kokoajan ja ne tuntuivat ihan jännittyneiltä. Kipukausinani olen masentunut ja kateellinen kaikille, jotka pystyvät tekemään. Jos kipuja ei olisi, kuntouttaisin itseäni kokoajan ja olisi varmasti helpompaa olla positiivisempi.
Vaikka New Run on mahtava dokumentti ja Hyysalo ihastuttava ihminen, näen myös ongelmallisena sen herättämät ”yritä, älä luovuta, keskity hetkeen, ole onnellinen”- ajatukset. Olen törmännyt netissä kirjoituksiin, joissa kaikesta selviää positiivisuudella ja yrittämisellä koska Hyysalokin selvisi. Jos ei itse ole kamalan positiivinen ihminen, voi sellainen yrittäminen olla jotakin jota ei oikeasti ole, tässä tapauksessa ylipositiivinen, vain yksi lisää masentava tekijä. Itse yritän usein keskittyä juuri hetkeen ja elämän iloisiin asioihin, mutta kun olet maannut sängyssä viikon pääkipusi hallitessa jokaista hetkeä, ei siinä paljon positiivisuudet auta. Siinä hetkessä on se helvetin kipu. Sitten kun särkyputki taas loppuu ja saat nauttia kivuttomana muutaman viikon on elämä todellakin mahtavaa! Eikä tällaisissa onnenhetkissä ole mitään epäaitoa. Näet ystäviä, jumppaat varovasti, teet työtä päivässä muutaman tunnin. Muuta en tarvitse.
En ole itsekään viaton mitä lauseeseen Yritä vähän enemmän! tulee. Ilman yrittämistä minä en olisi yhtään mitään. Olen perinyt ahdistuksen. Pelkään uusia asioita. Itsetuntoni oli joskus nolla. Asiat voisivat olla paljon huonommin jos en olisi yrittänyt, vaan olisin hyväksynyt vallitsevan olotilani. Minulla on monia aamuja (yhä) kun en pystyisi nousemaan: sydän hakkaa ja kuristaa, en halua kohdata elämääni. Koskaan en ole jäänyt sänkyyni ja antanut oloni voittaa. Nousen vaikka väkisin, syön aamupalan ja lähden koiran kanssa ulos. Sitten jo rupeaa vähän helpottamaan. Aina ei, mutta menen päivän läpi ja illalla tunnen ainakin tyytyväisyyttä siitä että yritin! Tiedän, että minulla on vain kokemus omasta itsestäni enkä todellakaan väitä, että jokainen pääsee sängystä ylös kunhan vain yrittää. Omasta kokemuksestani tiedän, että asiat jotka pelottavat kannattaa kohdata, koska silloin tulee parempi olo. Mitä pidemmän aikaa olen näkemättä ystäviäni ja vellon vain omissa negatiivisissa ajatuksissani oman napani ympärillä, sitä hullummaksi tulen. Sitten kun väkisin pakottaudun ihmisten luokse mieleni voi muuttua onnelliseksi ja jakamalla omia tuntemuksiani muiden kanssa, ymmärrän, kuinka muilla on ihan samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, pelkoja ja neurooseja. On tosi ihanaa kun ei olekaan yksin hullu. Lopulta ei olekaan yhtään hullu, vaan ihan kuin monet muutkin. Kaikista eniten haluan voittaa itseni enkä antaa omassa mielessäni olevalle viholliselle liikaa valtaa.
Mikäköhän tässä taas olikaan se juttu mikä piti selittää? Ehkä vain se, että on tosi ok että et ole vieläkään hyväksynyt menetyksiäsi. On ok että olet negatiivinen. On myös ok että et osaa ja pelkäät uutta. Hyväksyt sen, että et hyväksy. Hyväksyt, että olet ahdistunut mutta huomaat olevasi paljon muutakin. Joskus et jaksa yrittää ja sitten et jaksa piste.
