Uupumus ja vitutus
Myös sataprosenttinen paskuus voi kasvaa, kun mielenterveytesi on jo jaksamisensa äärirajalla ja huomaat, että juuri remontoidun talosi eteisen listojen alta kasvaa sientä. Huomasin tämän elokuun lopulla lähtiessäni viemään koiraa iltalenkille. Aikaisemmin päivällä olin tuntenut helpotusta siitä, että taloni remontin suurimmat vaiheet ovat ohi: julkisivu- ja kattoremontti olivat valmistuneet. Jokainen talonrakennusprojektissa elänyt tietää mistä puhun. Kaaos, kura, paska, keskeneräisyys. Googletin paniikissa ”lattiasta kasvaa sientä”. Löytyi syy: lattiasieni. Eikä oikein minkäänlaista todellista tietoa muuta kuin ”polta talo!” ja mahdotonta päästä eroon. Kauhutarinoita sienestä joka lahottaa talosi hurjaa vauhtia. Homesairastuneen Sannin suurin pelko oli toteunut. Mutta oikeastaan en nyt jaksa kertoa tästä sen enempää, muuta kuin sen, että eteisen remontti valmistui tänään. Olin onnekas tuntiessani hyvän remonttimiehen, joka ei panikoitunut sienestä, otti vastuun ja osasi ottaa rauhallisesti asiasta selvää. Koko eteinen purettiin kivijalkaa myöten, joka oli täynnä sienirihmastoa (koska siinä on kalkkia, jota sieni syö). Tuli ilmi, että 5 vuotta sitten eteisemme remontoinut henkilö, joka myös oli rakennusvastaavana koko talomme remontissa oli ”vähän oikaissut” ja tehnyt merkittäviä rakennusvirheitä näin mahdollistaen sienen leviämisen taloon. Hauskintahan tässä on se, että kerran saatuamme hänet kiinni (oli yhteistyöhaluinen) ei hän ole enää vastannut puheluihin tai kirjeeseen, vaikkakin olemme olleet hyvin kohtuullisia vaatimuksissamme (tai siis äitini).
Jännä juttu, että kun olet sinä tilanteessa että et enää jaksa, tuleekin tilanne jossa on vaan jaksettava. Jos siis ei kuole, eikä kuolema tunnu omassa elämässäni olevan mikään oikea vaihtoehto. Ulkopuolisen on varmaan hankala nähdä, että mikä nyt tuossakin tilanteessa rasittaa? Enhän joudu edes itse maksamaan tai tekemään remonttia. Mutta syyni onkin totaalinen uupumus. Olisin varmasti ihan yhtä uupunut vaikka asuisin kerrostalossa ilman remonttia. Pahinta tässä on kuitenkin ollut se pelko, että koko alakerta, jossa eteinen on, on tuhoutunut sekä pelosta syntynyt psykosomaattinen oireilu. Tiedätte, miten ärsyttävää on myös imurointi: olen nyt saanut imuroida 3kk lähes päivittäin, koska remontista leviää kotiin purua ja kaikkea paskaa ja sitten ne leviää eläinten jaloissa koko kämppään. Siivosin juuri uutta eteistä, pyyhin seinien paneeleista pölyä yms kevyttä puuhaa. Valuin hikeä ja pelkkä käden nostaminen tuntui raskaalta, hermokivut säteili jalkoihin. Eteisessä on myös hylly katonrajassa, jolla säilytetään maaleja yms. Maalit ja muut ovat olleet remontin aikana toisessa huoneessa ja nyt kävin kaikki purkit läpi, että mikä on vanhentunutta ja mitä en enää tarvitse. Erossa nämä helvetin purkit siis jäivät minulle, koska ”ne kuuluvat tänne taloon ja tarvitset niitä”. Vituttaa aivan helvetisti nyt raahata kymmeniä kiloja jotain kuivuneita dispersioliimoja ja muita minulle TÄRKEITÄ purkkeja ongelmajätekeskukseen. Kesällä kävin jo sängyn alla olevat hyllyt läpi (joissa on kanssa kaikenlaista remonttikamaa) ja vein sieltä kaksi jätesäkillistä muinaisia ruostuneita ties mistä löytyneitä aarteita roskikseen. Suoraan vittu roskikseen, en jaksanut edes lajitella. Ottaa niin paljon päähän että joku ihminen kerää vuosia kaiken kotiinsa ja muuttaessaan jättää ne minulle todeten, ettei ne ole hänen vaan kuuluvat taloon. Ottaa päähän ihmiset, jotka jättävät käsittelemättömät ongelmansa muille. Enkä tässäkään kohdista negatiivisia tunteitani exääni, ajattelen hänestä vain hyvää ja toivon hänelle vain parasta, kunhan ärsyttää löytää menneisyys tästä ja hoitaa se yksin pois.
p.s Toivoisin vain, että kotini olisi rauhallinen paikka.
p.p.s Kumpa nyt ei ilmenisi enää mitään tällaista.
p.p.p.s Kiitos äiti ja Sampo
p.p.p.p.s paskin blogiteksti ikinä mut paskaakin pitää olla
Tässä vielä tämän päivän maalaus valmiista eteisestä ja pelastajasta:
