Undulaattini Tipi ja marsuni Kaneli
Tänään aloitin uuden teoksen, jossa maalaan kaikista kuolleista eläimistäni muotokuvat pahvilautasille. Eläimiä on yhteensä 11. En maalaa eläimiä todellisessa kuolemisjärjestyksessä.
1. Undulaattini Tipi:
Ihan alkuunsa: häkkilintujen pitäminen on kamalaa eläinrääkkäystä (etenkin kerrostalossa häkissä huonojen hoitajien ja viihdyttäjien vuoksi). MUTTA mitäpäs eläinrakas Sanni 80-90 luvun taitteessa siitä olisi tajunnut. Saatiin isovanhemmilta lahjarahaa ja omassa pihassa sattui olemaan eläinkauppa. Kaksi undulaattia ja häkki ja vielä kissatalouteen. Siskolle toinen ja mulle toinen. Tipi oli siskon. Tipi oli rohkeampi, mutta ei siltikään uskaltanut koskaan häkistä ulos. Siskon kanssa oli kamalat jatkuvat lintuhäkinsiivousriidat. Häkki oli paskainen ja vesi likaista, siemenet joskus melkein loppu. En tajua mikä siinä oli niin vaikeata? Omasta mielestäni hoidin hyvin osuuteni mutta sisko ei! (voi olla että HALUAN muistaa väärin älä sisko siis masennu). Ja muutenkin miksi vanhemmat opettaa lapsilleen vastuuta ja hoitamista elävillä eläimillä? Tai ylipäänsä ostavat lintuja kakaroille? (Älä äiti hermostu en syyllistä!)
Sitten vanhempien ystävien kissa tuli kylään, hyppäsi lintuhäkin katosta alas ja sai tipin suuhunsa. Tipi saatiin pelastettua ennen puraisua ja se näytti ehjältä. Seuraavana päivänä se löytyi kuolleena lintuhäkin pohjalta. Huh! Ihan surullinen olo tulee kun miettii miten ankea Tipin elämä oli. Anteeksi.
2. Marsuni Kaneli
Vuonna 99, 19-vuotiaana, siivosin hämeenkadun H&M:llä arkiaamuisin. Siellä oli toinenkin siivooja, jonka nimeä en muista. Hänellä oli ylimääräinen marsu, jonka sain. Kaneli oli todella arka ja sen aikainen tyttöystäväni huomautti, että sillähän on krapula. Kanelin silmät olivat nimittäin punaiset (oho! maalasin ne vahingossa mustiksi). Häkinovi oli aina auki olohuoneen nurkassa, mutta ei se tullut sieltä ikinä ulos. Ajattelin, että kaveri voisi piristää ja aivokääpiönä otin kääpiöluppakorvan sen seuraksi. Miksi? Kyselen sitä yhä joskus huonoina hetkinäni? No ihan hyvin niillä toisinaan meni, nukkuivat päällekkäin, mutta usein luppis alisti marsua purren ja nylkyttäen sitä. Olikohan Kaneli minulla reilun vuoden kunnes annoin sen eteenpäin ihanaan marsuperheeseen, jossa se eli sata vuotiaaksi ja kuoli todennäköisesti onneen.