Kudottu auringonlasku

Olen unelmoinut jo vuosia kutomisesta. Kutomis historiani perustuu siihen, mitä koulussa pakotettiin tekemään. Olin surkea ja opettajakin kertoi sen minulle. Tiesin vuosikymmeniä, että käsityöt eivät ole minua varten. Kunnes olin 26-vuotias taidekoululainen ja päätin todistaa sille inhottavalle käsityöopelle, että hän oli väärässä. Ompelin kankaasta Barbara-nuken.

Silloin ymmärsin, että vaikka en olisi jossakin hyvä, se ei tarkoita sitä ettenkö silti voisi tehdä, yrittää ja saada aikaiseksi. Aina kun joku puhuu, että on surkea jossakin, minua rupeaa ärsyttämään. En usko siihen, että tuo on huono käsitöissä ja joku toinen esim ruoanlaitossa. Tuollaiset luulot ovat usein juonkun toisen päähäsi iskostamia luuloja, kuten minun tapauksessani ihanan käsityöopen. 

Olen siis ihaillen seurannut ystäviäni, jotka kutovat ja neulovat. Mutta vasta nyt matkustaessani maanisen virkkausystäväni kanssa sain ostettua kutimet ja opeteltua neliön. Seuramatkabussissa edessäni istuvat naiset kutoivat neliöitä torkkupeittoihinsa. Katselin auringonlaskua ja otin siitä kuvan. Näiden tapahtumien seurauksena haluan tehdä tämän vuoden aikana suuren torkkupeiton, jossa on graafinen auringonlasku.

Enää ei ole edes tarvetta todistella kenellekään mitään. Omaksi ilokseni teen!