Kun kipu valtaa

Kirjoitin viimeksi hyvistä muutoksista elämässäni ja lääkkeestä, joka on vähentänyt kipupäiviäni. Tämän ansiosta olen saanut takaisin elämäniloani.

Viime viikolla päätin tehdä jotakin kroonisesti kipeälle niskalleni sekä muutamalle muulle yläkroppani riesalle. Menin manuaaliseen terapiaan. Niskani kolme nikamaa laitettiin paikoilleen ja kaikkea muutakin availtiin. Sain kehuja selästäni ja siitä, kuinka hyvin olen tehnyt töitä sen paranemisen eteen. Selkä on tosiaan ollut terveempi kuin vuosiin. Reilun neljän vuoden takainen välilevypullistuma tuntui olevan päihitetty.

Seuraavana aamuna selkä oli aivan paskana. Ajattelin sen johtuvan niskani hoidosta. Olemmehan kokonaisuuksia ja niskan asennon muutos saattaa hyvinkin vaikuttaa alaselän ja lantion asentoon (en todellakaan tiedä onko asia oikeasti näin!). Otin rauhallisemmin, venyttelin ja vähän jumppailin. Muutaman päivän kuluttua selkä alkoi voimaan paremmin. Niska ja muut vammat kiusasivat myös, ainoastaan nikamien hoito tuntui auttaneen niin, että pystyn nykyään katsomaan taivaalle.

Tällä viikolla minulla oli vihdoinkin aika neurologille. Olin hyvin toiveikas. Kun kerroin lääkkeestä, joka on auttanut migreeniin ja muihin kipuihin sekä parantanut elämänlaatuani huomattavasti, kielsi lääkäri lääkkeen käytön. Toisaalta ymmärsin syyt siihen, mutta lääkärin puhuessa siitä kuinka minulle saattaa muodostua lääkepäänsärky ja ikävä kipukierre, piti muistuttaa siitä millaisessa kipukierteessä olen ollut yli kymmenen vuotta. Sain ohjeet olla täysin lääkkeetön seuraavat 3kk ja pitämään taas migreenipäiväkirjaa (jota olen pitänyt jo yli vuoden). Kerroin, etten voi olla täysin lääkkeetön, koska jos en ota migreenikohtaukseen täsmälääkettä, elämäni ei ole elämisen arvoista. Eihän sitä kipua kestä kukaan. Onneksi neurologi kuunteli ja kirjoitti minulle lisää kohtauslääkkeitä. Sain myös reseptin uuteen estolääkkeeseen, jota saan nyt syödä. En kyllä usko että se auttaa, koska olen aikoinaan syönyt yhtä hyvin samantyyppistä. Suu ainakin on koko ajan rutikuiva.

Jatkoin semi-raihnaisena elämääni kunnes eilen menin kauppaan ja ostin kissanhiekkaa. Kun laitoin kissanhiekkasäkin autoni takapenkille, naksahti alaselässä. Kipu ei ollut kova, mutta selkä meni ihan jumiin (ja aloin pelkäämään minkälainen selkä olisi seuraavana aamuna). Menin siitä työhuoneelle jossa neljästä tunnista pystyin maalaaman n.30 minuuttia. Paikoillaan seisominen oli mahdotonta eikä maalauksessa ole enään juurikaan maalattavaa niillä korkeuksilla, joita pystyisin maalaaman istuen satulatuolilla. Maalausinto oli huipussa, mutta olin taas vittu vaihteeksi estynyt.

Illalla kotona hetken makoilu helpotti kipua ja aloin jo olemaan toiveikas, ettei mitään pahempaa ollutkaan tapahtunut. Tänään aamulla herätessäni selkä oli aivan surkeassa kunnossa. Olen kokenut tätä ihan samaa kipua muutama vuosi sitten ja tunnistan sen tutuksi. Menin aivan helvetin masentuneeseen tilaan. Ajattelin, etten oikeasti enää jaksa käydä uudelleen sitä vuosien kuntoutusprosessia ja odotusta läpi. Oma mittani tällaisen kivun kantajana on tullut loppuun. Olen traumatisoitunut kipuvuosista ja kivun aiheuttamista menetyksistä. Kipu ei todellakaan ole tehneet minusta vahvempaa vaan olen entistä herkempi ja heikompi. Ei elämän kuulu olla tällaista kivussa kierimistä ja taistelua.

Yks huvittava juttu tässä on! Niska ei oo nyt juuri yhtään kipee. Voiks joku selittää?

Haluan parantua, koska haluan mm. maalata. Rakastan maalaamista ja siinä on niin paljon missä kehittyä ja kokeilla erilaisia juttuja. Aivan ihanaa! aH! (kuva eiliseltä kun makoilin lattialla, enkä pystynyt tekeen mitään)

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *