Miksi minusta tuli tällainen?

(tämän tekstin kirjoittaminen muuten toimi tosi hyvin terapiana ja voin nyt jo paljon paremmin 🙂

20181224_220454.jpg

Ei olisi kuvan 6-vuotias minä ymmärtänyt yhtään siitä, millaista elämää nyt elän. Eipä olisi kiinnostanutkaan. Olin päiväkodissa tytöistä pisin. Olin aika kova määräilemään ja pomottamaan. Olin myös tarhantätien keskuudessa pidetty. Olin suora ja tosi söpö. Olin menossa ensimmäiselle luokalle ja tunsin itseni isoksi. En miettinyt huomista. Päiväkodin paras ystävä tulisi samaan kouluun.

Mutta eipä sitten tullutkaan. Äiti leikkasi minulle ruman lyhyen tukan. Olin ässävikainen ja vähän erilainen. Syitä kiusaamiseen löytyy aina. Siitä lähtien elämä ei enää ollutkaan vain ihanaa ja huoletonta.

Mietin. Olen kuvassa. Se olen minä. Minä olen tässä. Ja olen muuten taas ollut monta päivää tosi ahdistunut. Kun näen ihmisiä, ahdistus yleensä katoaa. Mutta yksin ollessa on hankalaa. Tämä masennus ulottuu kaikkialle minussa. Se aiheuttaa pelkoa elämän eri sektoreilla: rakkaus, työ, ihmissuhteet, minäkuva. Lamaannun. Olen yksin kotona ja lamaannun. En pysty keskittymään yhtään mihinkään ja vain soimaan itseäni, kuinka laiska ja tylsä olen. Nyt kirjoitan tätä tekstiä ja olen varma että tämä on huono. En osaa kirjoittaa. En osaa keskittää ajatuksiani tähän aiheeseen. Onko tästä tekstistä mitään hyötyä? Olen muuten myös ilkeä ihminen!

Mua väsyttää olla minä. Mua tukehduttaa olla niin usein niin huono, niin turha, tyhmä ja ruma, niin lapsellinen. Kun jatkuvasti vaan haukun itseäni, enkä pysty näkemään hyvää. Olen läpinäkyvä, ei ole yllätyksiä.

Ei kai tässä muuta kuin että vihaan masennusta tai ahdistusta tai mikä vittu nyt onkaan.

 

Lue myös:

Särkynyt ystävä

suhteet oma-elama mieli hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *