Ihmeellistä, kuinka omat tunteet ja ajatukset tuntuvat vain omilta. Olet niiden kanssa yksin. Sitten jaat ne muiden kanssa ja huomaat, ettet olekaan enää yhtään yksin. Monilla muilla on samanlaiset tunteet, toiveet, ajatukset ja kaipaukset. Tai matkustat Helsinkiin ystävän avajaisiin ja huomaat olevasi omassa maailmassasi. Vaikka se ei olekaan minun- oikeasti. Ikäänkuin mikään ei olisi minun tai sinun, vaan kaikki onkin meille näkymätöntä vapaata riistaa. Leijumassa ilmassa, odottamassa, kuka sattuu pukemaan sanoiksi ja tuntee. Silmänräpäyksessä.

Minä olen kaivannut metsää. Kaivannut luonnon ääniä ja harmaita kevätillan maisemia. Seison järven rannalla ja hengitän kuvaa sisääni. Rakastan paljaita puun oksia. Rajaa, jossa puut ja taivas yhdistyvät. Katson sitä rajaa niin kauan, että niskani väsyy.

Tässä teille kahden päivän työni. Kuuluu tähän sarjaan.

Nämä jo valmiina. Ja minä paljon parempivointinen kuin viikko sitten. Ihmisten näkeminen ja työ tekee onnelliseksi (kunhan kumpaakaan ei ole liikaa!).